Kategoria: Uutiset

Ahjon äärellä | Turvetta Taiwaniin

Export Managerina toimiva Juha-Matti Karvetti toimittaa maailmalle yli 500 000 kuutiometriä kasvuturvetta vuodessa.

/ 1.3.2015

Tapaus | Sysmä ulkoisti kaukolämpöverkon

Kunta laski, ettei kaukolämpöliiketoiminta ole kunnan harjoittamana taloudellisesti kannattavaa.

/ 1.3.2015

Lähienergiaa

Vapon Haapaveden voimalaitos on aloittanut kuivauslämmön toimituksen Haapaveden sahalle sahatavaran kuivausenergiaksi.

/ 1.3.2015

Sari Rämö Kekkilän johtoon

Kekkilän uudella toimitusjohtajalla on vahvoja näyttöjä. Kotipuutarhassaan hän työntää mielellään sormet multaan.

/ 1.3.2015

Kipinämikko | Pohjanmaan kautta

Helsingin Keskipohjalaiset ry haluaa tietää, miten lakeuksien vesistöt saataisiin hyötykäyttöön – ja kuka maksaa.

/ 1.3.2015

Kauppa käy | Kotimainen käy kaupaksi

Leppäkosken Lämpö Oy osti viime vuoden joulukuussa Fortumilta Nokialla sijaitsevan energialaitoksen ja kaukolämpöverkot ja on sen jälkeen tehnyt uusia energiaratkaisuja.

/ 1.12.2014

Välähdys | Tavoitteena puhtaammat vedet

Kova lupaus vesistökuormituksen pienentämiseksi

/ 1.12.2014

Eteenpäin | Vastuullista turvetuo­tantoa avoimesti

Vapo antoi ensimmäiset ympäristösitoumuksensa kahdessa osassa vuonna 2011 ja 2012. On tullut aika katsoa, miten niiden suhteen on edistytty.

/ 1.12.2014

Turpeen vero laskee, puun tuki nousee

otimaisten polttoaineiden kilpailukyky paranee ensi vuoden alusta.

/ 1.12.2014

Kipinämikko | Kotimaista, kiitos!

Bioenergia ry:n Jyrki Peisaa kismittää, että kotimaisen energian käyttö on laskussa. “Suomessa hukataan valtava mahdollisuus.”

/ 1.9.2014

Näkemällä paras

Vapo järjestää vuosittain kymmeniä avoimien ovien ja vierailupäiviä tuotantoalueilleen.

/ 1.9.2014

Tapaus | Kaurankuorta ja turvetta kattilaan

Atrian Nurmon-tehtailla testataan, sopiiko kaurankuori turpeen tukipolttoaineeksi.

/ 1.9.2014