Osmo Soininvaaralla on monta rautaa tulessa. Pitkän linjan poliitikko, Helsingin kaupunginvaltuutettu sekä erittäin tuottelias tietokirjailija on nyt vuoden verran luotsannut Helsingin energiayhtiö Heleniä sen hallituksen puheenjohtajana.

Tapaamme kuitenkin hänen työhuoneellaan Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun taloustieteen laitoksella, mikä on luonteva sijainti ottaen huomioon hänen tilastotieteilijän taustansa. Ovessa lukee mystinen titteli ”Executive in Residence”.

– Kerro minullekin, jos saat selville, mitä se tarkoittaa, hän lausahtaa.

Sen verran hän kuitenkin valaisee, että samaisen tittelin haltijoita ovat myös muun muassa Esko Aho ja Bruce Oreck.

– Toteutamme yliopistojen kolmatta tehtävää, eli yhteiskunnallista vaikuttamista ja yhteiskunnallisten ongelmien selvittämistä. Osallistun täällä viikoittain tähän liittyviin palavereihin, hän vakavoituu.

Vakavaksi vetää myös, kun otamme puheeksi ilmastonmuutoksen.

– Olen todella huolissani ilmastopolitiikan tilasta. Pariisin ilmastokokouksessa oli radikaaleja tavoitteita, mutta olisipa vielä keinoja toteuttaakin ne. Vaikka kaikki päästöt lopetettaisiin nyt, ei ilmaston lämpenemistä pystyttäisi pysäyttämään 1,5 asteeseen, mikä oli Pariisissa asetettu tavoite.

Mikään maa ei ole kunnolla sitoutunut toimenpiteisiin, vaan kaikki toivovat, että muut hoitaisivat homman. Yhdysvallat on täysin retuperällä, ja EU:ssakin on maita, kuten Puola ja Viro, jotka eivät näytä välittävän ilmastonmuutoksesta tuon taivaallista.

– Viro tekee vielä palavan kiven voimalaitoksia lisää, Soininvaara kauhistelee.

Meillä Suomessakaan ei ole aihetta taputella itseämme olalle.

Meillä on todella vaikea saada aikaan päätöksiä jopa liikennepolitiikassa, puhumattakaan talojen lämmityksestä, teollisuuden päästöistä ja sähköntuotannon tuotantotavoista.

– Hallituksessamme istuu ministereitä, jotka uskovat että ongelma kuuluu isoille maille, ja me voimme olla vapaamatkustajia. Meillä on todella vaikea saada aikaan päätöksiä jopa liikennepolitiikassa, puhumattakaan talojen lämmityksestä, teollisuuden päästöistä ja sähköntuotannon tuotantotavoista.

– Ongelma on, että kyseessä on globaali ilmiö. Jos vaikkapa kaupunkiemme hengitysilma olisi epäterveellistä, me hoitaisimme asian heti. Ilmastotekomme vaikuttavat kyllä koko maailmaan, mutta meidän omaan tilanteeseemme vaikutus on marginaalinen.

Yllättäen ilmastopolitiikan edelläkävijänä onkin viime aikoina kunnostautunut Kiina.

– Kiina on havahtunut siihen, että kuuluu ilmastonmuutoksessa häviäjiin, ja siksi siellä on toteutettu voimakkaita toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, paljon voimakkaampia kuin vaikkapa Saksassa. Esimerkiksi kivihiilen käyttö on siellä kääntynyt laskuun, vaikka talous kasvaa voimakkaasti. Myös sähköautoilussa Kiina on edelläkävijä.

Osmo Soininvaaran mukaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan nykyistä radikaalimpia toimenpiteitä, eikä Suomi voi pieneen kokoonsa vedoten olla toimimatta.

Ilmastonmuutoksen pysäyttäminen kahteenkin asteeseen vaatisi radikaaleja toimia.

– Lentoliikennettä pitäisi verottaa rajusti ja turhasta autoliikenteestä pitäisi päästä eroon. Rakennuskanta kaupungeissa pitäisi uudistaa energiaa säästäviksi ”termospulloiksi”.

Sen sijaan Soininvaara ei yhtään ymmärrä, miksi yhdistetty sähkön ja lämmöntuotanto lopetetaan.

– Se on ollut paras energiansäästöinvestointimme. Minusta on aivan hölmöä, että fossiilisten polttoaineitten käytön lopettaminen aloitetaan tästä päästä eikä lauhdevoimaloista. Ilmaston käy huonosti, sillä hiilidioksidipäästöt eivät vähene yhtään, jos kaupunkien sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokset korvataan Virossa tehtävällä sähköllä.

Puunpolton vaikutus ilmastonmuutokseen jakaa mielipiteitä. Jos puuta poltetaan, piipusta tulee enemmän hiilidioksidia kuin fossiilisia polttamalla, mutta jos ajatellaan, että kasvava metsä imee sen takaisin, 30 vuodessa ollaan tasoissa.

– 30 vuotta on kuitenkin pitkä aika ilmastonmuutoksen torjunnassa. Puun polttaminen onkin järkevää vain hukkapuun osalta, eli metsää ei tule kaataa poltettavaksi. Jonkin nopeakasvuisen lajin, kuten pajun polttaminen saattaisi toimiakin.

Fossiilisista [polttoaineista] luopuminen on vaikeaa kylmässä Pohjolassa.

Soininvaara ei kuitenkaan kannata fossiilisista polttoaineista luopumista kaikissa olosuhteissa niin, että grammaakaan ei saisi polttaa.

– Fossiilisista luopuminen on vaikeaa kylmässä Pohjolassa. Jos olisin EU:n energiaministeri, päättäisin, että pohjoisessa voidaan polttaa. Etelässä voidaan energiantuotanto hoitaa aurinkoenergialla.

Hukkalämmön kerääminen talteen kaukolämmöksi kannattaisi, ja kesällä pitäisi pystyä varastoimaan aurinkoenergiaa talvea varten. Myös geotermistä energiaa voitaisiin käyttää kesällä täytettävän lämpövaraston tapaan.

– Helen tuottaa nyt kaukojäähdytyksellä yli sata megawattia kaukolämpöä – lämpöä saadaan siis jäähdyttämällä taloja, joten samanaikaisesti syntyy sekä hyötykylmää että hyötylämpöä. Helen on lisäksi tekemässä Suomen suurimpia lämpöakkuja aurinkoenergian kausivarastointiin, mutta tätä pitäisi tehdä aivan toisella volyymilla.

Soininvaara harmittelee, että aluepoliittisista syistä raskas teollisuus on Suomessa sijoitettu pieniin kaupunkeihin.

– Koko Oulu lämpiäisi Raahen terästehtaan hukkalämmöllä, jos se olisi lähempänä. Tai jos Sköldvikin jalostamo olisi lähempänä Helsinkiä, sen merkitys koko pääkaupunkiseudun lämmittämiseksi olisi iso. Tällaisia asioita ei tietenkään ajateltu silloin, kun näitä ratkaisuja tehtiin, mutta sitä ihmettelen, miksei Porvoota lämmitetä Sköldvikin hukkalämmöllä. Nyt lämpö menee mereen. Miksi katsotaan vain isoja ratkaisuja, ja unohdetaan pienet? Lämmittäisivät edes Raahen paikallisen terästehtaan hukkalämmöllä.

Soininvaaran ura yhtenä vihreiden tunnetuimmista kasvoista alkoi Koijärvi-liikkeessä 70- ja 80-lukujen taitteessa. Nykyäänkin Soininvaara kuvaa itseään maailmanparantajaksi.
–Uskon vaikuttamiseen argumentoimalla, hän sanoo.

Isoja ydinvoimaloita Soininvaara pitää näin pieneen maahan huoltovarmuuden kannalta aivan liian riskialttiina, mutta on kiinnostunut siitä, voisiko pieniä, modulaarisia ydinvoimaloita sijoittaa tulevaisuudessa lähemmäs asutusta, jolloin niiden tuottama lämpö voitaisiin hyödyntää.

– Lämpöputken vetäminen Loviisasta Helsinkiin on sen sijaan aivan järjetön ajatus. Putki olisi kallis ja epävarma, ja vesi jäähtyisi niin pitkällä matkalla.

Soininvaara uskoo ekonomistina siihen, että hintaohjaus verotuksen kautta vaikuttaa paljon tehokkaammin kuin mikään valtiovallan määräys käytettävästä teknologiasta.

Hänen mukaansa hyvin helppoja päästösäästöjä on jäänyt tekemättä, koska investoinnit eivät ole kannattavia. Jos päästöillä olisi oikea hinta, säästöt kannattaisi toteuttaa välittömästi.

– Esimerkiksi Isossa-Britanniassa saatiin ihmeitä aikaan verottamalla päästöjä 18 euron tonnihinnalla. Ei tarpeeksi, mutta paljon enemmän kuin Saksassa on saatu aikaan, vaikka siellä on tehty näyttäviä toimenpiteitä. Vaikka Saksassa on paljon aurinko- ja tuulivoimaa, päästöt eivät ole vähentyneet juuri ollenkaan, sillä niiden takaajana on kivihiililauhdevoimaa. He jopa subventoivat uusien hiilivoimaloiden rakentamista, mikä on minusta aivan törkeää.

Sähköverotusta pitäisi Soininvaaran mielestä muuttaa siten, että vero suhteutettaisiin tuntihintaan eikä keskimääräiseen hintaan.

– Sähkön hinta tulee vaihtelemaan erittäin paljon. Nyt pohditaan, minkälaisia kysyntäjoustoja saataisiin aikaan silloin, kun sähkö on kovin kallista, mutta pitäisi pohtia mitä ilmaiselle sähkölle tehdään. Kaukolämpöhän kannattaisi tehdä sähköllä silloin kun hinta putoaa lähes ilmaiseksi, mutta verotus estää sen. Jos vero olisi sidottu tuntihintaan, sähkö olisi myös käyttäjilleen ilmaista silloin kun se on ilmaista. Tämä synnyttäisi teollisuutta, joka käyttäisi ylijäämäsähköä esimerkiksi tehdäkseen synteettistä polttoainetta.

Väsymätön maailmanparantaja
Osmo Soininvaara osallistui vuosina 1979–80 Koijärvi-liikkeeseen, mikä merkitsi käännekohtaa hänen poliittisella urallaan.
– Valitsin silloin puoleni ja minusta tuli vihreä.
Vihreys ei ole hänestä vuosien varrella karissut, vaikka ekonomistina hän uskookin vahvasti markkinatalouteen.
– Vasemmistolaiset pitävät minua hyvinkin oikeistolaisena, koska en pidä heidän valitsemiaan keinoja enää tähän maailmaan sopivina. Minusta on typerä virhe, että he ovat antaneet markkinamekanismin vastapuolen käsiin – pitäisi ymmärtää, miten markkinoiden kautta toimitaan, Soininvaara hän painottaa.
66-vuotiaana hän nauttii jo vanhuuseläkettä eduskunnasta, eikä suunnittele enää palaavansa valtakunnan politiikkaan. Sen sijaan hän luennoi ahkerasti ja kirjoittaa tietokirjoja, blogitekstejä ja kolumneja jatkuvalla syötöllä.
– Olen väsymätön maailmanparantaja, ja uskon vaikuttamiseen argumentoimalla. Kirjoittaminen on minulle luontevin tapa tehdä sitä.

Osmo Soininvaara on ollut urallaan monenlaisissa vastuutehtävissä. Lipposen toisessa hallituksessa hän toimi peruspalveluministerinä kahden vuoden ajan vuosina 2000–2002.

– Se oli mielenkiintoista aikaa, ja kun silloisia virkamiehiä tapaa, kaikki sanovat että olin aika erilainen ministeri kuin muut. Ehkä se johtui siitä, että pyrin johtamaan ministeriötä kuin tutkimuslaitosta, ja olin kiinnostunut siitä, miten hyviä päätökset olivat käytännössä enkä vain siitä, että ne olivat oikean suuntaisia.

Eduskunnassa hän on ollut kolmeen otteeseen yhteensä viisi kautta, mutta ministerinä olon jälkeen se ei tuntunut enää kiinnostavalta.

– Kaikki vanhat kansanedustajat ovat kanssani samaa mieltä siitä, että nykyinen julkisuuden ehdoilla eläminen on aika kauheaa. Lisäksi, kuten kaikissa teollisissa maissa, valta on siirtynyt valtiolta kaupungille. Helsingissä päätöksenteko on paljon dynaamisempaa ja teemme paljon kauaskantoisempia ratkaisuja kuin valtio tekee. Valtion toiminta on todella jähmeää ja hidasliikkeistä.

Soininvaara on ollut Helsingin kaupunginvaltuutettuna yhtäjaksoisesti vuodesta 1985, joten hän tuntee hyvin päätöksentekoprosessit sekä valtiolla että kunnalla.

– Helsingin kaupunginhallituksessa olin vaa’ankieliasemassa ja opin kaupungin politiikan kantapään kautta ja erittäin tehokkaalla pikakurssilla.
Helen Oy:n hallituksen jäsen hän on ollut yhtiöittämisestä asti, eli vuodesta 2015 alkaen.

– Kun entinen kaupungin energialaitos muuttuu osakeyhtiöksi, sen toiminta paranee todella paljon. Se johtuu siitä, että yhtiön sisällä voidaan ajatella tuloja ja menoja yhtä aikaa niin, että rahaa voidaan käyttää enemmän sellaiseen, joka tuottaa vastaavasti tuloja. Kaupungin organisaatiossa tulot ja menot pitää budjetoida erikseen, eikä näy mitenkään, jos panemalla rahaa tuohon saataisiin enemmän tuloja. Sama koskee valtiota, eli organisaatioita pitäisi yhtiöittää – ei kuitenkaan yksityistää – jotta ne voisivat toimia autonomisemmin ja optimaalisemmin.

Soininvaara mainitsee esimerkin, kuinka Säteilyturvakeskuksessa mietittiin, miten isoista budjettisäästöistä selvittäisiin, ja siellä perustettiin yhtiö myymään osaamista ulkomaille.

– Tällaista potentiaalia olisi vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi kouluvirastolla olisi mahdollisuus viedä peruskouluosaamista maailmalle, ja matkailuviraston kannattaisi maksaa kouluvirastolle, että he ottaisivat enemmän peruskouluturisteja vastaan.

Pyörämatkalla Italiassa
Osmo Soininvaara tunnetaan intohimoisena pyöräilijänä – hänen eniten myyty kirjansakin Fillarilla Nizzaan kertoo pyörämatkasta. Viimeisimmän reissunsa hän teki huhtikuun lopussa, jolloin hän kierteli Sorrenton seudulla Italiassa. Kymmenen ajopäivän aikana kertyi matkamittariin kuutisensataa kilometriä.
– Tällä kertaa ajoin lyhyempiä pätkiä kuin aiemmin, ja koska myöhästyneen kevään takia lähdin reissulle kylmiltään, kunto ei ollut kovin hyvä ja mäet tuntuivat raskailta, hän sanoo.
Yllättäen myös liikenneruuhkat hidastivat matkantekoa.
– Useimmiten ajelen pikkuteitä, mutta koska seutu oli vuoristoista, oli usein vain yksi tie, jolla ajoivat kaikki. Itse en uskaltanut seurata muita pyöräilijöitä, jotka ajoivat vain keskeltä ohi ja vastaantulijat väistivät.
Soininvaara tekee pyörämatkansa yksin eikä suunnittele reittejään kovin tarkkaan. Kuulokkeista hän kuuntelee nykyään kaunokirjallisuutta.
– Olen muuten työnarkomaani, ja pyöräily vapauttaa siitä tehokkaasti. Saan olla vähän aikaa omissa ajatuksissani.

Teksti Katariina Krabbe
Kuvat Mikko Kauppinen

Kirjoittaja: polte

Numero: 2/2018