Kekkilä on tehnyt yhteistyötä jo 40 vuotta Foreport Enterprises Co. Ltd. -perheyhtiön kanssa, jonka pääkonttori sijaitsee Taiwanin pääkaupungissa Taipeissa. Siementen, kukkasipuleiden ja taimien tuontiin ja vientiin erikoistunut yritys välittää myös kasvien kasvatuksessa tarvittavia tuotteita.

Kekkilästä Foreport ostaa sekä omaan käyttöön että asiakkaille myytäväksi kasvualustoja, sillä Taiwanissa ei ole omia soita, josta saisi raaka-ainetta kasvualustoihin.

– Foreport ja sen taiwanilaiset asiakkaat keskittyivät aiemmin pääsääntöisesti kukkien kasvatukseen, mutta nykyään kasvualustojamme käytetään myös vihannesten viljelyyn, kertoo Kekkilän aluemyyntipäällikkö Alexander Kovachevich.

– Taiwan on pieni maa ja markkina, mutta vuodesta 2006 lähtien Foreport on tehnyt kauppaa Kiinan kanssa, ja sieltä myös meille on avautunut valtava markkinapotentiaali.

Kovachevichin mukaan Kiinan markkinoille on paljon tulijoita ja kilpailua on kovasti. Siitä huolimatta Kekkilän olisi mahdollista kaksin- tai jopa kolminkertaistaa Kiinan myyntinsä muutaman vuoden sisällä.

– Foreport on erinomainen jälleenmyyjä Kiinan markkinoilla, koska sillä on taimienkasvattajana riittävästi taitoa neuvoa asiakkaitaan kasvualustojen käytössä. Lisäksi paikallisten kasvuolosuhteiden, kielen ja kulttuurin tuntemus on aivan eri luokkaa kuin meillä länsimaisilla ihmisillä, Kovachevich toteaa.

Kiinan markkinoiden kasvupotentiaali syntyy valtavan väestön lisäksi siitä, että paikoin saastuneen maan takia Kiinan valtio ohjaa viljelijöitään käyttämään mullan sijasta erilaisia kasvualustoja etenkin vihannesten viljelyssä. Tällä pyritään pitämään elintarvikkeet puhtaina.

Kiinassa ei ole merkittävää kasvualustojen tuotantoa, sillä maan suot sijaitsevat ylängöillä, joissa turpeen nosto on hankalaa.

– Kiinan markkinoilla on aivan eri tavalla imua kuin esimerkiksi Intiassa, jossa maan oma kasvualustojen tuotanto on huomattavan suurta. Kookos on Intiassa kasvualustojen pääraaka-aine, Kovachevich sanoo.

Hän uskoo, että Kekkilällä on loistava kasvupotentiaali Kiinassa. Sen mahdollistavat tuotteiden tasainen laatu, toimiva logistiikka ja raaka-aineen saatavuus.

Teksti Johanna Haveri
Kuva Kekkilä

Kirjoittaja: polte

Numero: 1/2018