Tutkijat puhuvat rewildingista.

Lista on Suomessakin pitkä. 1900-luvulla hirvi, laulujoutsen ja merikotka pelastettiin häviämiseltä. Suurpedot karhu, susi ja ilves ovat palanneet koko Suomeen, ja niiden kannat ovat vahvat. Hyljekannat, mukaan lukien saimaannorppa, kasvavat. Kokonaan uusia lajeja ovat esimerkiksi valkohäntäpeura, supikoira ja minkki. Villisika ja metsäkauris ovat palanneet Suomeen muutaman sadan vuoden tauon jälkeen.

Myönteinen kehitys ei rajoitu vain Suomeen, vaan sitä tapahtuu teollisuusmaissa yleisesti. Lajien paluu ja kantojen vahvistuminen alkavat yleensä suurikokoisista nisäkkäistä ja linnuista. Rohkenen olettaa, että pienemmät seuraavat perässä.

Mistä lajien paluu johtuu? Tutkijoilla riittää tutkittavaa, mutta esimerkiksi ilmastonmuutoksella sitä ei voi selittää, koska ilmiö on niin yleinen teollistuneessa maailmassa. Jokaisen lajin tarina taitaa olla vähän erilainen. Suomessa jotkut lajit ovat elpyneet rauhoituksella, pyynnin säätelyllä tai muuten vaan. Toiset ovat vaatineet kohdistettuja toimia esimerkiksi elinympäristön kehittämiseksi tai säilyttämiseksi. Jotkut ovat tarvinneet aktiivisia tukitoimia, joista paras esimerkki on merikotkien ruokkiminen sianraadoilla. Paljon on myös vieraslajeja, jotka ihminen on tuonut Suomeen tai lähialueille, josta ne ovat löytäneet tai tyhjentäneet itselleen sopivan ekologisen lokeron.

Uskoisin, että tekniikan ja kaupan kehittymisellä on ollut suuri vaikutus lajien paluuseen Suomessa.

Uskoisin, että tekniikan ja kaupan kehittymisellä on suuri vaikutus asiaan. Kun isoäitini isoisä kaatoi ”Etelä-Suomen viimeisen karhun” Lopella 1880-luvulla, olivat pedot konkreettinen uhka toimeentulolle. Tuon ajan ihmiset repivät liki kaiken tarvitsemansa muutamalta lähihehtaarilta: ruoan, rehut, kuidut ja energian. Pedolle, joka voisi viedä torpparin ainoan lehmän, ei yksinkertaisesti ollut tilaa. Nyt, kun ruoka ostetaan kaupasta, vaatteet tuodaan ulkomailta ja toimeentulo saadaan palkkatyöstä, eivät pedot uhkaa toimeentuloa.

Maaseudun asutuksen harveneminen on myös jättänyt tilaa luonnon villiintymiselle. Jotkut lajit, kuten esimerkiksi hirvi, ovat myös hyötyneet paljon parjatusta metsätaloudesta. Hoidetut ja uudistetut metsät tuottavat niille sopivaa ruokaa yllin kyllin.

Ilmeisesti myös metsästykseen liittyvä riistanhoito tukee monien lajien pärjäämistä. Metsästäjät vievät maastoon vuosittain tonneittain rehua peuroille ja kauriille, luontokuvausyrittäjät karhuille ja poromiehet poroille. Uskoisin tästä ja sen ylläpitämästä korkeasta eläinpopulaatiosta hyötyvän monen muunkin lajin. Yksinkertaisimmissa ekosysteemeissä on vain kasveja, kehittyneimmissä myös kasvien syöjiä ja seuraavalla askelmalla myös lihansyöjiä. Eläimet muokkaavat luontoa joillekin toisille lajeille sopivaksi ja suuret lantamäärät tarjoavat kasvualustaa ja -voimaa vähän pienemmillekin eläimille.

Rewildingissä olisi paljon tutkittavaa. Lajien väliset vuorovaikutussuhteet ovat monimutkaisia ja yhden menestyessä toinen voi myös kärsiä. Tärkeää on kuitenkin havaita, että eläinkantojen paljon puhuttu pieneneminen ja uhanalaisuus ovat vain kolikon yksi puoli.

Esa Härmälä
Fennovoiman hallituksen puheenjohtaja ja entinen Metsähallituksen pääjohtaja

Kirjoittaja: polte

Numero: 3/2017