Vapo on tuottanut pellettiä jo 2000-luvun alusta alkaen, kun pelletti vielä haki paikkaansa Suomen energiapaletissa. Vapon, kuten kaikkien muidenkin pelletintuottajien, liiketoiminta on ollut erittäin tuotanto-orientoitunutta.

Nyt Vapossa on muutettu prosesseja ja tuotantomalleja entistä joustavammaksi ja siirrytty tuottamaan pellettiä kysyntävetoisesti. Joustavuuden saavuttamiseksi on tehty muutoksia ja parannuksia raaka-ainehankintaan, tehtaiden tuotannon suunnitteluun, välivarastointiin ja logistiikkaan – käytännössä pelletin koko arvoketjuun.

Raaka-aineen hankinnassa korostuu hyvä yhteistyö sahojen kanssa. Tuotannossa Vapo on panostanut tehtaiden digitalisointiin. Logistiikassa puolestaan on tehostettu välivarastointia sekä kuljetusten suunnittelua kuljetusmatkoja minimoiden ja asiakkaan tarpeita huomioiden.

Vapossa on tutkittu jo pitkään uusia teknologioita, joiden avulla asiakkaan polttoainetilannetta ja -toimituksia voidaan automatisoida tehokkaammin.

Kotimaiset asiakkaamme ovat toimintamme olemassaolon edellytys. Siksi siirsimme heidät toimintamme keskiöön. Tulevaisuudessa haluamme rakentaa toimintamme siten, että pystymme entistä paremmin ja joustavammin palvelemaan heitä, kertoo Vapon pellettiliiketoiminnan johtaja Heikki Heiskanen.

Uusi pelletintuotantomalli on linjassa Vapon nykyisen strategian kanssa, jossa on tuotanto-orientoituneisuus on korvattu asiakaslähtöisyydellä.

Monet osaavat puristaa kohtalaisen hyvää pellettiä, mutta me haluamme olla siinä parhaita. Pelkkä tuottaminen ei kuitenkaan enää riitä, vaan tavoitteenamme on tuottaa asiakkaalle arvoa hallitsemalla koko arvoketju. Käytännössä tällä tarkoitetaan sitä, että Vapon tuotantokapasiteetti, maanlaajuinen varasto- ja toimitusverkosto yhdistettynä osaamiseen ja joustavaan toimintamalliin mahdollistavat toimitusvarmat polttoaineratkaisut.

Meillä on aito halu ymmärtää asiakkaan tarpeet pintaa syvemmältä ja tehdä porukalla asiat siten, että asiakas voi keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Mitään rakettitiedettä tämä ei aina ole, mutta se ei kuitenkaan onnistu ilman meidän laajaa osaamistamme. Mukana on monen alan ammattilaisia polttokemian tohtoreista ja digiammattilaisista aina tuotannon ja logistiikan osaajiin. Väitän, että meillä on tähän paras mahdollinen tiimi, Heiskanen kiittelee.

Emme tyydy kilpailemaan ainoastaan hinnalla, vaan tahdomme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa parhaita ratkaisuja.

Suurten asiakkaiden kohdalla toimitusvarmuus on avainasia. Asiakkaan ei tarvitse huolehtia polttoaineen saatavuudesta tai laadusta. Toimitusvarmuus ei meillä ole uusi juttu, mutta nykyisen tuotannon joustavuuden ansiosta meidän on mahdollista räätälöidä asiakkaalle lisäarvoa tuottavia palveluita. Koska asiakkaat ovat hyvin erilaisia, eikä yksi ratkaisu sovi kaikille, on tärkeää että ratkaisut voidaan tehdä yhdessä asiakkaan kanssa. Polttoainevirtojen lisäksi voimme huolehtia asiakkaan puolesta polttoainevarastoinnista ja toimituksista juuri oikeaan aikaan.

Etenkin jos laitokset ovat kaupungin keskustassa, voimme huolehtia asiakkaiden puolesta välivarastoinnista ja kokonaislogistiikasta, jolloin polttoainevirta on hallittu. Käytännössä asiakkaalle taataan suurten polttoainetoimitusten määrä ja samalla vältetään turhaa rekkaliikennettä kaupunkiympäristössä.

Viime aikoina tuotteen alkuperä on noussut tärkeäksi asiaksi, enää pelkkä “bio” ei riitä. Pelletin tuotannossa olemmekin kiinnittäneet entistä enemmän huomiota myös raaka-aineen hankintaan. Haluamme taata asiakkaalle tuotteen, joka on peräisin vastuullisista lähteistä, mitä esimerkiksi tuontipolttoaineet eivät aina ole. Vapo onkin juuri saanut kestävän metsätalouden PEFC -sertifikaatin, joka takaa, että Vapon kotimainen pelletti on vastuullisen toimijan valinta, Heiskanen kertoo.

Vapo on Suomen suurin pelletintuottaja ja tarjoaa pellettiratkaisuja kaikenkokoisille pelletinkäyttäjille. Tarjontaa kuvaa hyvin se, että Vapon asiakaslistalta löytyy muun muassa Suomen suurin pelletinkäyttäjä Helen, mutta myös tuhansia pienkiinteistöjä omakotitaloista kesämökkeihin. Uudet toimintatapojen muutokset eivät välttämättä näy heti kaikilla asiakkailla, mutta uusia palveluita on tulossa myös keskisuurien laitoksien sekä kotitalouksien tarpeisiin.

Haluamme taata asiakkaalle tuotteen, joka on peräisin vastuullisista lähteistä, mitä esimerkiksi tuontipolttoaineet eivät aina ole

Keskisuurille laitoksille on jo kehitelty palveluja, joiden johdosta Vapo voi ottaa täysin uudenlaisen roolin asiakkaan polttoainehuollon järjestämisessä. Vapossa on tutkittu jo pitkään uusia teknologioita, joiden avulla asiakkaan polttoainetilannetta ja -toimituksia voidaan automatisoida tehokkaammin.

Esimerkiksi asiakkaan siiloon asennetulla sensoriteknologialla voidaan seurata polttoainekulutusta reaaliaikaisesti. Suuren asiakasmäärän ja kerätyn datan ansiosta optimoitu ajojärjestely säästää kuljetusmatkassa ja siten myös Vapon ja asiakkaan kustannuksissa.

Pienkiinteistö- ja kotitalousasiakkaille uusi toimintamalli näkyy jo syksyllä. Vapon pellettiasiakkaille suunnattu verkkokauppa uudistetaan ja sen yhteydessä tarjotaan asiakkaille uusia tapoja ostaa pellettiä. Kuluttaja-asiakkaille toteutettavien uusien palveluiden kehittelyssä markkinoita on tutkittu tarkoin.

Olemme tehneet paljon taustatyötä saadaksemme hyvän kuvan kuluttaja-asiakkaidemme tarpeista. Pyytämällä palautetta, keskustelemalla asiakkaiden kanssa ja hyödyntämällä ulkopuolista osaamista olemme löytäneet uusia tapoja palvella asiakkaitamme, pelletin myyntijohtaja Ari Huunonen toteaa.

Uuden verkkokaupan tavoitteena on vastata asiakkaan tarpeisiin entistä paremmin.

Kuluttaja-asiakkaamme ovat meille tärkeitä. Emme lähteneet tekemään mitään keinotekoisesti paranneltua versiota aikaisemmasta verkkokaupasta, vaan keskityimme siihen mitä asiakkaat todella haluavat, Huunonen toteaa suunnitteluvaiheesta.

Kuluttaja-asiakkaamme ovat meille tärkeitä.

Kuluttajamarkkinoilla kilpailu on kovaa, ja kilpailevia toimittajia löytyy aina pienistä paikallisista yrittäjistä suuriinkin kokoluokkiin. Kovan kilpailun tuloksena pelletin hinta on laskenut. Huunosen mukaan kilpailukykyisen hinnan säilyttäminen on tärkeää, mutta ostopäätöksessä vaikuttavat myös muut asiat, joissa Vapon vahvuudet erityisesti nousevat esiin.

Hinnan lisäksi asiakkaitamme kiinnostavat tietysti tuotteen saatavuus, toimitustavat ja -aika, osto- ja maksutavat, tuotteen laatu sekä kotimaisuus. Emme tyydy kilpailemaan ainoastaan hinnalla, vaan tahdomme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa parhaita ratkaisuja.

Syksyn aikana Vapon uudessa verkkokaupassa on tarjolla ryhmätilausmahdollisuus. Ryhmätilauksessa asiakas voi oman tuttavapiirinsä kanssa tilata yhteiskuorman tai vaihtoehtoisesti osallistua alueellensa saapuvaan ryhmätilaustoimitukseen.

Asiakkaat säästävät rahaa, kun toimituskustannukset laskevat tiiviin jakelualueen ansiosta. Pellettiä voi jatkossa tilata myös pikatoimituksena, jolloin asiakas saa hieman korkeampaa hintaa vastaan pellettinsä merkittävästi nopeammin.

Panostamme palveluun ja haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia ratkaisuja.

Osalle asiakkaista pelletin pikainen toimittaminen ja saapumisajankohdan tarkka tieto on erityisen tärkeää. Tulevaisuudessa on mahdollista, että asiakkaat voivatkin seurata tilauksensa etenemistä postin tavoin reaaliaikaisesti, Huunonen kertoo.

Panostamme palveluun ja haluamme tarjota asiakkaillemme heidän tarpeisiinsa sopivia ratkaisuja. Purusta puristetut puupalat, joita pelleteiksi kutsutaan, on tuote jota myymme. Kuitenkin hyödyke, josta asiakas lopulta nauttii, on lämpö. Meidän tavoitteemme on paremmalla palvelulla mahdollistaa asiakkaalle vaivaton, hänelle paras tapa ostaa ja käyttää laadukasta pellettiä kotinsa lämmittämiseksi. Tässä asiassa olemme suunnannäyttäjä alalla, Huunonen toteaa.

Vapon verkkokauppa uudistuu syyskuun 2016 lopussa, jonka jälkeen uusia palveluja ja tuotteita tuodaan asiakkaille syksyn aikaan.

Pelletin brändi uudistui

Pelletin toimintamallin ja palveluiden uudistuessa Vapossa havaittiin, että on aika pysähtyä ajattelemaan pelletin brändiä uudelleen.

Olimme tehneet niin paljon töitä toimintamme ja palveluidemme eteen, että halusimme pysähtyä miettimään, minkälainen toimittaja oikeasti olemme. Meille brändi ei tarkoita tuotteen logoa ja mainoksien visuaalisuutta, vaan kyse on asiakaslupauksesta sekä tavastamme toimia, asennoitua ja tehdä työtämme, myyntijohtaja Ari Huunonen toteaa.

Vapon pelletin brändi- ja markkinointiyhteistyökumppaniksi valikoitui kilpailutuksen kautta Superson, jonka kanssa uutta brändiä ryhdyttiin työstämään. Huunosen mukaan Superson on ollut hyvä yhteistyökumppani, jonka kanssa on työstetty sekä brändin heikkouksia että vahvuuksia prosessin aikana.

Tuotteen ilmeessä ja visuaalisuudessa tullaan näkemään muutoksia, mutta suurin muutos näkyy toiminnassamme.

Lähdimme alusta alkaen rakentamaan Vapon pelletistä rehellistä kuvaa, joka palvelee tuotettamme pitkälle tulevaisuuteen. Tuotteen ilmeessä ja visuaalisuudessa tullaan näkemään varmasti muutoksia, mutta suurin muutos näkyy toiminnassamme. Vahvuutemme on toimintamme laajuus, jonka ansiosta meillä on erityinen mahdollisuus tuoda uusia palveluita ja tuottaa eri tavoin hyötyä asiakkaillemme. Tulemmekin tarjoamaan tulevaisuudessa asiakkaillemme paremman palvelun pellettiä, Huunonen toteaa.

Vapon pelletin uusi brändi tulee olemaan näkyvillä kaikessa Vapon pellettitoiminnassa, markkinoinnissa ja verkkokaupassa syksystä 2016 alkaen.

Teksti Teemu Tervo
Kuvat Vapo Oy

Kirjoittaja: polte

Numero: 3/2016