Turvetta on Suomen energiantuotannosta vain neljä prosenttia. Alan toimijoille suurin ongelma on, että uusia turvetuotantoalueita ei tule samaan tahtiin kuin vanhoja poistuu käytöstä. Nykyistäkään tuotantotasoa ei pystytä pitämään yllä, kun uusia lupia ei enää heru.

Päästöjä on pakko vähentää, ja se pitäisi tehdä ensin fossiilisista polttoaineista ja vasta sitten turpeesta. Näin linjasi kaikista eduskuntapuolueista koostuva parlamentaarinen komitea vuonna 2014. Silti turpeen käyttö on vähentynyt nopeammin kuin kivihiilen, jonka käyttö kasvoi viime vuonna 16 prosenttia.

– Onko se järkevää? kysyy toimitusjohtaja Harri Laurikka Bioenergia ry:stä.

Kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa on oletettu, että turpeen kulutus olisi vuonna 2020 kolmanneksen suurempi kuin se oli vuonna 2015. Lisätoimenpiteitä, joilla tätä kasvua tuettaisiin, ei strategiassa kuitenkaan ole. Strategiaa myös virheellisesti kritisoitiin turpeen osuuden kasvattamisesta.

– Turpeen käyttö on vähentynyt koko 2010-luvun. Ei ole nähtävissä, että turpeen kulutus tästä nyt yhtäkkiä merkittävästi kasvaisi. Jos 2030 ollaankin nykytasolla tai vielä alempana, käykö niin, että se puuttuva energia korvataan fossiilisilla polttoaineilla? Myös metsähakkeeseen on liitetty hyvin optimistinen odotus kasvunopeudesta ilman lisätoimenpiteitä. Siinä on sama riski.

Bioenergia ry:n tuoreessa nettikyselyssä kartoitettiin 3 600:n 15–74-vuotiaan suomalaisen ajatuksia eri energialähteistä.

– 60 prosenttia suomalaisista haluaisi lisätä bioenergian osuutta maamme energiantuotannossa ja vain kahdeksan prosenttia haluaisi sitä vähemmän kuin sitä nyt on, Laurikka sanoo.

Turpeeseen suhtaudutaan paljon myönteisemmin kuin kivihiileen ja öljyyn: 47 prosenttia vastaajista haluaisi säilyttää turpeen energiapaletissa vähintään nykytasolla. Laurikan mukaan kyselytuloksissa näkyy myös selvästi se, että vastaajat ovat kuvitelleet turvetuotantokäytössä olevien soiden osuuden paljon suuremmaksi kuin mitä se todellisuudessa on.

Suomalaisten mielikuvissa turvetuotannon osuus energiankulutuksesta on 2,5 kertaa suurempi kuin se oikeasti on.

Suomalaisten mielikuvissa turvetuotannon osuus energiankulutuksesta on 2,5 kertaa suurempi kuin se oikeasti on, vaikka energiaturpeen käyttö on vähentynyt vuoden 2010 27,2 terawattitunnista 16 terawattituntiin vuonna 2015. Yleinen on Laurikan mukaan myös väärinkäsitys siitä, että suot haluttaisiin tuhota.

– Turvetuotanto kohdistuu nykyisin vain luontoarvonsa menettäneisiin, ojitettuihin soihin. Kukaan ei ole menossa niille luonnontilaisille kauniille aapasoille. Se ei oikein välittynyt 16 turvealan yrityksen rahoittamasta turveinfo.fi -kampanjastakaan, jota Bioenergia ry oli mukana toteuttamassa.

Niin, siitä turvekampanjasta, josta nousi melkoinen kohu. Ajatus oli herättää keskustelua, ja syntyihän sitä. Mutta oliko se sellaista, mitä oli toivottu? Ja menikö viesti perille?

– Kampanja meni tunteisiin ja keskustelu lähti vähän laukalle, Laurikka toteaa.

– Kampanja ei onnistunut välittämään tietoa siitä, mitä alalla todellisuudessa tapahtuu, mitkä ovat isoimmat ongelmat ja että ala pyrkii kehittymään. Kampanjasta syntyi väärä käsitys, että energiaturpeen käyttö haluttaisiin kasvattaa hirveän korkealle. Siitä ei ole kyse, vaan pyrkimyksestä pitää turve osana Suomen energiapalettia muun muassa sen huoltovarmuuden takia.

Laurikka toivoo, että kampanjasta välittyi yritys avata hankalaa asiaa.

– Huumori on vaikea laji. Tarkoitus ei ollut haukkua suomalaisia, vaan herätellä miettimään, olemmeko hölmöjä kun tuomme miljardeilla fossiilista energiaa emmekä samalla myönnä lupia olemassa olevan turvesuon korvaamiseen toisella turvesuolla.

Reilut 80 prosenttia maailman energiankäytöstä perustuu fossiilisiin energioihin, öljyyn, kivihiileen ja maakaasuun. Loppu on uusiutuvaa energiaa ja ydinvoimaa. Uusiutuviin kuuluu myös bioenergia, kuten puu, biopohjaiset kierrätyspolttoaineet ja biokaasu.

Hitaasti uusiutuvana biomassapolttoaineena turve sijoittuu johonkin uusiutuvien ja fossiilisten väliin. Turpeen päästöjä esimerkiksi IPCC kohtelee kuitenkin fossiilisten polttoaineiden tavoin.

”Kun energian­hankinnastamme vielä noin 40 prosenttia on fossiilisia polttoaineita, eikö kannattaisi aloittaa vähentäminen näistä eikä kurmoottaa kotimaista haja-asutusalueiden työllisyyttä?”

– Elämme energia-alan murrosta, ja uusia teknologioita tulee koko ajan lisää. Nämä ovat vaikeita asioita eikä ole ihme, jos tavalliselle kansalaiselle ei ole selvää, mitä bioenergia on. Jos suomalaisia pyytää luettelemaan uusiutuvia ja fossiilisia energianlähteitä, aika iso prosentti varmaankin vastaa oikein. Mutta turve voi mennä eri ihmisillä eri kategorioihin, Laurikka arvelee.

Energian kotimaisuus on huoltovarmuuden ja työllisyyden kannalta tärkeä kysymys.

Suomi tuo vuosittain ulkomailta nettomääräisesti miljardeilla euroilla energiaa, vuonna 2016 noin kolmella miljardilla. Tuonti on viime vuosina vähentynyt, ja tämä kurssi olisi Laurikan mielestä hyvä pitää. Kivihiiltä voidaan korvata voimalaitoksissa sekä puuperäisellä polttoaineella että turpeella.

– EU:n päästökauppa pakottaa voimalaitokset päästövähennyksiin joka tapauksessa. Kannattaisi siis miettiä, mistä aloitetaan. Kun energianhankinnastamme vielä noin 40 prosenttia on fossiilisia polttoaineita, eikö kannattaisi aloittaa vähentäminen näistä eikä kurmoottaa kotimaista haja-asutusalueiden työllisyyttä? On Suomen kannalta fiksumpaa ja vastuullisempaa hankkia kotimaista polttoainetta kuin tuoda tänne fossiilista muualta.

ENERGIATEOLLISUUS RY on tutkinut suomalaisten suhtautumista energiapoliittisiin kysymyksiin jo yli 30 vuoden ajan.
Suomalaisten energia-asennekyselyn tuloksista käy ilmi, että oikeastaan kaikkien energiamuotojen suosio on laskussa, myös aurinko- ja tuulivoiman, sanoo johtaja Jari Kostama Energiateollisuus ry:stä.
Kostaman mukaan kasvihuoneilmiön torjunta ajaa vähentämään energian käyttöä, oli sen lähde mikä tahansa.
Surkeimmin asennemielessä menee kivihiilellä ja öljyllä. Niiden jälkeen tulee turve, jonka suosio suorastaan romahti pari vuotta sitten.
Kostama listaa useita mahdollisia syitä turpeen suosion laskuun. Suurimpana hän pitää tiedon puutetta. Suomen runsaasta yhdeksästä miljoonasta turvemaahehtaarista on turvetuotannossa reilusti alle prosentti eli vajaat 70 000 hehtaaria.
Ihmiset eivät ymmärrä, miten vähän turvetuotantoa Suomessa oikeasti on. Jos kadunmieheltä kysytään, soista on turvetuotannossa 15–20 prosenttia. Turve on pienempi paha kuin fossiiliset polttoaineet. Lisäksi se on kotimainen, omissa käsissämme oleva energianlähde.
Myös vesistö- ja ilmastovaikutukset vaikuttavat Kostaman mukaan asenteisiin.
Turpeella on ennen ollut merkittäviä paikallisia vaikutuksia, mutta nykyisin asiat hoidetaan todella hyvin. Suomessa on paljon humuspohjaisia vesiä, ja turvetuotantoa on toisinaan syytetty turhaan. Turpeen päästövaikutukset ovat pienemmät kuin metsätalouden, maatalouden ja kaupunkien.
Kostama ei näe, että turpeelle olisi odotettavissa suurta kasvua energiakäytössä. Muilta käyttökohteilta hän odottaa enemmän.
Harva tietää, että turve on pitkän matkan elintarvikekuljetuksissa yksi parhaista pakkausmateriaaleista. Toinen esimerkki on ympäristöurpeen käyttö esimerkiksi öljyn sitojana onnettomuuksissa.
Energia-asioissa yleisemminkin tiedon puute on Kostaman mielestä valtava.
Ihmiset eivät tiedosta sitä, kuinka fossiilinen maailma on tai kuinka pitkään se sellaisena vielä pysyy. Uudet teknologiatkaan eivät ole heti käytössä. Muutosta voidaan nopeuttaa, mutta salamannopeasti se ei tapahdu, Kostama sanoo.

Myös aurinko- ja tuulivoiman suosio on laskussa, kun kysytään suomalaisilta.

Laurikka ei halua tehdä pitkän aikavälin ennusteita siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

– Emme esimerkiksi tiedä, koska sähköautoista tulee kilpailukykyisiä, mutta aikanaan ne vielä muuttavat merkittävästi liikennejärjestelmää. Siihen pitää varautua ja se pitää mahdollistaa, Laurikka sanoo.

Tieliikenteen päästöjä pitää vähentää puoleen nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Hallitus on strategiassaan esittänyt, että siihen mennessä bensan ja dieselin seassa pitäisi olla keskimäärin 30 prosenttia biopolttoainetta. Laurikan mielestä samaan aikaan pitää mahdollistaa sähköinen liikenne ja aktiivisesti puuttua nykyisen ajoneuvokannan päästöihin muun muassa biopolttoaineilla.

– Molempia tarvitaan. Tämä on esimerkki siitä, miten pitäisi ajatella laajemminkin energiajärjestelmän suhteen: pitää tehdä välittömiä toimia ja mahdollistaa sekä samalla pyrkiä olemaan sulkematta ovia.

Suomen tavoitteena on vuoteen 2050 mennessä olla hiilineutraali, mikä tarkoittaa, että hiilidioksidipäästömme ovat korkeintaan yhtä suuret kuin hiilinielumme. Laurikka uskoo, että tuo tavoite voidaan saavuttaa jo paljon ennen määräaikaa.

– Jos pystymme pitämään nykyisen hiilinielutasomme pitkällä aikavälillä ja samalla vähentämään päästöjä jo tehtyjen suunnitelmien mukaan, voimme olla tavoitteessa selvästi ennen vuotta 2050.

– Meidän ei pidä rakentaa liian tiukkaa lainsäädäntöä, joka määrittää kovin tarkat prosenttirajat kullekin energiamuodolle, vaan keskittyä lopputulokseen: mikä päästötason pitää olla. Annetaan myös markkinoiden toimia, Laurikka sanoo.

Kaikki hyvin kunnissa?
Kunnilla olisi edelleen parantamisen varaa omaan toimintaansa liittyvässä energiatehokkuudessa ja energian käytössä.
– Aika usein keskustellaan joko uusiutuvasta energiasta tai energian säästöstä, mutta näitä asioita pitää kyetä tarkastelemaan myös samanaikaisesti. Tämä ei ole joko–tai- vaan sekä–että-kysymys. Kokonaisuus ratkaisee, sanoo Kuntaliiton energiainsinööri Kalevi Luoma.
Energian tuotanto- ja jakelulaitokset ovat pääosin yhtiöitä, ja kunnan kannalta tärkeää on, pärjääkö laitos omillaan tai tuottaako se mahdollisesti tuloja, kuten suurimmissa kaupungeissa. Sellainen voi kompensoida verokertymää huomattavastikin.
Sote-uudistuksen myötä energiayhtiön osuus näkyy entistä selvemmin kunnan tuloissa.
– Kunnallinen yhtiö on siinä mielessä hyvä yhtiö, että se maksaa veronsa Suomeen ja tulot menevät paikkakunnan tarpeisiin. Hinnoittelun vain pitää olla kohtuullista ja kilpailukykyistä.
Uudisrakennusten energiankäyttö rakennuskuutiota kohden jatkuvasti pienenee. Luoman mukaan tämä on oivallettava myös tuotantopäässä, sillä pitkällä aikavälillä se vaikuttaa tuotanto- ja jakeluratkaisuihin.
– Kuluttajista voi tulla myös tuottajia, niin kuin sähköpuolella on jo vähäisessä määrin nähty. Lämpöpuolella tällaista on jo väläytelty muun muassa EU-direktiiviehdotuksessa viime vuoden lopulla. Teknologian jarrunahan ei tässä missään nimessä pidä olla, vaan pyrkiä löytämään uusia mahdollisuuksia.
Koneyrittäjät ja MTK ovat teettäneet Aula Researchillä kuntien energiavalinnoista kyselytutkimuksen. Maaliskuussa julkistettuun kyselyyn vastasi 344 kuntavaikuttajaa ja -päättäjää.
Vain 23 prosenttia vastaajista kertoi, että kunnalla on oma energiastrategiansa ja noin puolet vastaajista sanoi, ettei energia-asioihin oteta kantaa muissakaan kunnan strategioissa.
Luoma huomauttaa, että kaikilla kunnilla ei välttämättä ole energiastrategiaa, mutta niiden kunta- ja ilmastostrategiat voivat kattaa myös energia-asioita.
– Kyllä kaikilla niillä kunnilla, joilla on energiatuotantoa ja laitoksia omistuksessaan, on näkemys siitä, miksi toimintaa on ja mitä sillä haetaan. Joku jopa muistavat, miksi laitos on aikoinaan perustettu, Luoma veistelee.
Vastausten perusteella kuntien energiavalintoja pidetään merkittävänä asiana alueen elinvoimaisuuden kannalta. Myös paikallisuus on tärkeä tekijä kuntien energiaraaka-aineiden hankinnassa.
– Kunnissa on ymmärretty kupletin juoni: ilmastopäästöistä ollaan huolissaan ja yksi tapa vaikuttaa siihen on satsata uusiutuvaan energiaan. Kuntien energia­draiverit ovat ilmastonmuutos, kustannussäästöt ja tulopuoli sekä omavaraisuus. Jos ne hoitaa kunnolla, tulevaisuus on hanskassa, Luoma sanoo.

Teksti ja kuvat Antti Kirves

Kirjoittaja: polte

Numero: 2/2017