Karu totuus on, että meidän suomalaisten hiilipäästöt ovat olleet suuria menneisyydessä ja ovat edelleenkin. Ilmeinen syy on maamme pohjoinen sijainti. On pitänyt lämmittää asumuksia ja hankkia ruoka karusta maasta. Maamme pellot on raivattu kylmään ja useimmiten soiseen korpeen.

Kun siirryttiin metsästyksestä, kalastuksesta ja paimentolaisuudesta peltoviljelyyn, alkoivat myös hiilipäästöt.

Samoin aikanaan merkittävä elinkeino oli kaskeaminen. Siinä vapautui hiiltä melkoisesti, kun puusto piti polttaa, jotta saatiin viljellyksi ruista ja naurista. Niitä voitiin sentään syödä. Puulla ei tehnyt mitään sen jälkeen, kun asumukset oli rakennettu ja pieni määrä puuta varattu lämmitykseen.

Kaskeaminen oli hyvin organisoitua ja tehokasta toimintaa, eikä suinkaan mikään täkäläinen keksintö. Se lienee kehitetty aikanaan Afrikassa ja levinnyt sieltä väestönkasvun myötä.

Onkin mahdollista, että Saharan autiomaa on syntynyt, kun siellä aikanaan ollut metsä on ensin kaskettu ja sen myötä otettu pysyvään peltoviljelykäyttöön. Maan hiilivaranto on jatkuvasti pienentynyt. Lopulta pellot on laitettu laitumiksi, kun ne eivät enää ole kelvanneet kasvinviljelyyn. Sitten on tuuli ja vesi vienyt lopunkin ruokamullan mennessään.

Jos turve­pellot laitet­tai­siin ympäri­­vuotisel­le nurmelle, joka puolestaan mädä­tettäi­siin bio­kaasuk­si, saisim­me uusiu­tuvaa energiaa sekä mädäte­jään­nökses­tä hyvää maan­paran­nus­ainet­ta ja lan­noitet­ta.

Viime aikoina on tutkittu mahdollisuuksia metsittää Sahara uudelleen, ja joitain tuloksia on jo saatu. Näin alueesta voisi vähitellen tulla hiilinielu. Tällä tavalla tulisi menetellä Suomessakin. Hiiltä on menetetty pelloilta, metsistä ja soilta.

Hiiltä päästävät toimet, kuten kaskeaminen, ovat aikanaan olleet perusteltuja, mutta nyt olisi välttämättä saatava hiiltä sidotuksi takaisin maaperään ja estettävä enemmät päästöt.

Turvepellot olisivat varmin tapa vähentää päästöjä. Maatalouden päästöistä näet valtaosa tulee niistä. On vain ajan kysymys, milloin tähän kiinnitetään yleisemmin huomiota. Meidän suomalaisten kannattaisi yksissä tuumin kehittää turvepelloille ratkaisu, joka sitoisi hiiltä ja parhaassa tapauksessa tuottaisi uusiutuvaa energiaa.

Jos turvepellot laitettaisiin ympärivuotiselle nurmelle, joka puolestaan mädätettäisiin biokaasuksi, saisimme uusiutuvaa energiaa ja mädätejäännöksestä hyvää maanparannusainetta ja lannoitetta. Päästöt vähenisivät niin pelloilla kuin liikenteessäkin ja hiiltäkin sitoutuisi.

Mineraalipohjaisilta pelloilta katoaa myös hiiltä, joskin paljon hitaammin kuin turvepelloilta. Mutta myös tämä kato heikentää peltojen tuottopotentiaalia. Muuttamalla viljelytapoja myös nämä pellot voitaisiin saada hiilinieluiksi. Etuna olisi myös satojen nousu ja vesistöpäästöjen väheneminen.

Metsissä olisi myös paljon tehtävää. Olisi tutkittava hiilensitomisen kannalta paras tapa kasvattaa metsää. Oma veikkaukseni on jatkuva kasvatus päätehakkuiden sijaan. Ehdotan lisää tutkimusta asiasta. En epäile lopputulosta, mutta päätehakkuumenetelmä on niin vakiintunut, että vaaditaan paljon keskustelua ennen kuin menetelmät muuttuvat.

Keskeistä on pohtia, miten metsien maaperä saataisiin sitomaan eniten hiiltä. Itse puuaines kun katoaa ilmakehään joko nopeasti tai sitten hieman hitaammin. Runsaasti hiiltä sitovan maaperän päällä todennäköisimmin puu kasvaa parhaiten. Ihanteellista olisi kasvattaa maksimimäärä tukkipuuta, se kun katoaa todennäköisesti hitaimmin ilmakehään. Tukkipuuta kasvatettaessa syntyy myös fossiilisia polttoaineita korvaavaa hakekelpoista tavaraa, josta voidaan nykyään tehdä vaikkapa metaania hyvällä hyötysuhteella.

Soiden kohtalosta on vähiten varmoja mielipiteitä. Jotenkin on sääli polttaa niin hyvää, moneen käyttötarkoitukseen soveltuvaa raaka-ainetta kuin turve.

Ilkka Herlin
Kirjoittaja on Cargotec Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja Elävä Itämeri -säätiön (BSAG) puheenjohtaja ja perustajajäsen.

Kirjoittaja: polte

Numero: 1/2017