Mikael Jungnerissa on yksi kiusallinen piirre, joka on vuosien varrella saattanut hänet kiusallisiin tilanteisiin lukuisia kertoja: hän alkaa nauraa hallitsemattomasti, kun hän ymmärtää jotain uutta. Paitsi kiusallinen, tämä piirre on hänessä aivan olennainen, yhden toisen piirteen ohella, joka on lapsenomainen innostuminen uusista asioista.

Helsinki on syksyisimmillään. Lämpöä on muutama aste ja sadetta vihmoo vaakasuoraan, mutta Jungner on tullut haastatteluun uudella Vespallaan. Hymy ei hyydy, vaikka kulkuneuvo ei ole kuivimmasta päästä.

– Hankin sen hetken mielijohteesta pari viikkoa sitten. Ensinnäkin elämys on mulle tärkeä, että se tuntuu ja näyttää hyvältä. Toiseksi se tarjoaa ohituskaistan ruuhkissa. Kolmanneksi se on edullinen ja ekologinen: yhdellä viiden litran tankillisella ajelee iloisesti parin viikon työmatkat, hän nauraa.

Jungner tietysti tunnetaan monesta, ja monessa hän on ehtinyt olla mukana: politiikassa, Microsoftissa ja nyttemmin viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtajana. Välissä hän ehti käydä tuuppaamassa kansallisen yleisradioyhtiömme digiaikaan, mutta ennen kuin muistellaan Yle-Jungneria, selvitetään tämä digitalisaatioasia.

Mistä digitalisaatiossa on kyse?

– Digitalisaatio on ihmiskunnan tähänastisen historian mullistavin ilmiö.
Se saattaa parissakymmenessä vuodessa johtaa itsestään tietoisen keinoälyn synnyttämiseen tai totaaliseen DNA:n purkamiseen ja kykyyn manipuloida sitä. Digitaalisuuden kautta ihminen astuu sille tontille, jota on aiemmin pidetty jumaluuksien yksinoikeutena. On mahdollista, että keskuudessamme on pian ihminen, joka elää ikuisesti. Se on raflaava esimerkki siitä, mikä on ehkä mahdollista, hän sanoo.
Digitaalistumista ei Jungnerin mielestä pidä ajatella teknisenä asiana, vaan pelkkänä alustana, joka tekee helpommaksi ihmisten välisen vuorovaikutuksen.

Koneet tulevat avuksemme siinä, missä me olemme huonoja ja ne hyviä.

– Ihminen on se pihvi. Digitalisaatio tarkoittaa sitä, että reaalimaailman ilmiöt puretaan nolliksi ja ykkösiksi, joilla koneet pääsevät leikkimään. Koneet tulevat meidän avuksemme siinä, missä me olemme huonoja ja ne hyviä. Digitaalisuus luo työkalut, jotka mahdollistavat huikeita etenemisiä lähes kaikilla tieteenaloilla.

Mitä kaikella sillä tehokkuudella saavutetaan?

– Räätälöity yhteiskunta. Sellainen, jossa asiat tulevat juuri sille, jolle pitää juuri silloin kun pitää. Se säästää hirveästi resursseja ja helpottaa ja nopeuttaa kaikkea tekemistä.
Siinä missä ihminen voi juosta metsässä lenkillä ihan vain rentoutuakseen, koneelle eteneminen epätasaisessa maastossa on valtavan vaikeaa. Erilaiset vahvuudet tekevät tietokoneesta ja ihmisestä tehokkaan yhdistelmän.

– Digitalisaatio on ihmiskunnan tähänastisen historian mullistavin ilmiö, pohtii Mikael Jungner.

Meiltä suomalaisilta puuttuu Jungnerin mukaan kauppiaskansojen vuosisatainen vuorovaikutusperinne. Emme ymmärrä tippikulttuuria, arvostamme yksilöammatteja, tykkäämme säännöistä, jotka tuovat turvallisuutta ja vähentävät entisestään sitä vuorovaikutuksen tarvetta. Meillä arvostetaan prosesseja, selkeyttä ja ennustettavuutta. Mutta prosessit ovat Jungnerin mukaan historiaa, sillä ne voidaan automatisoida. Kaikki mielenkiintoinen – siis vuorovaikutus – tapahtuu niiden päällä.

– Tässä on kova paikka Suomelle. Meillä on edessämme ihan huikea tulevaisuus, jos onnistumme tässä suhteessa muuttamaan kansanluonteemme. On meilläkin paljon ihmisiä, jotka tämän ymmärtävät, ja heitä kannattaa seurata. Ja kyllä meillä on jo menty eteenpäin. Vauhdilla.

Digitalisaatio-sana on alkanut kääntyä hokemaksi vailla sisältöä. Se on Jungnerin mielestä sääli, koska se hidastaa suuren yleisön ymmärryksen kasvua ja vie motivaatiota.

– Digitalisaatio-termi on kokenut inflaation. Samalla tavoin kävi internetin kanssa 90-luvulla. Digitalisaatio on kuitenkin monimutkaisin ja laajavaikutuksisin tähänastisista ilmiöistä, seurannaisvaikutuksineen samaa luokkaa kuin Einsteinin suhteellisuusteoria. Suurin osa ihmisistä ei kykene sitä ymmärtämään vaikka yrittäisi. Mutta ihmiset luottavat siihen, että se on olemassa.

Kun syntyy uusi ilmiö tai teknologia, ensimmäiset 15 vuotta ovat yhtä alisuoriutumista ja pettymistä, kun odotukset ja lupaukset ylittävät realiteetit.

– Kun dotcom-kupla 15 vuotta sitten puhkesi, aika monelta meni usko siihen, mitä silloin kutsuttiin internet-taloudeksi. Tyypillisesti kuplaa seuraavat 15 vuotta ovat teknologian nopeaa kehitystä, ja tässä yllättymisen vaiheessa me olemme nyt.

Vapon kaltaiselle maanläheiselle teollisuudelle digitalisaatio tarjoaa mahdollisuuksia niin prosessien, työntekijöiden kuin asiakkaiden näkökulmista. Jungner sanoo, että Vapo voisi periaatteessa rajattomasti automatisoida koko arvoketjunsa suon analysoinnista siihen asti, että energia on asiakkaan käytettävissä.

– Työyhteisönä Vapo voi löytää huikeasti ketteryyttä ja luovuutta, jos sen työkulttuuri rakentuu digitaalisten mahdollisuuksien päälle. Digitaalisilla työkaluilla tekeminen on ohjattavissa ja mitattavissa ja vuorovaikutus on helppoa. En nyt halua ketään pelästyttää, mutta käytännössä se kyllä tarkoittaa, että keskijohtoa ei enää tarvita.

Digitalisaatio on seurannaisvaikutuksineen samaa luokkaa kuin Einsteinin suhteellisuusteoria.

Jungner mainitsee myös kuluttajan vallan. Digitalisaatio tekee kaikesta läpinäkyvämpää.
– EU:ssa on esimerkiksi kiistelty siitä, onko turve uusiutuvaa vai ei. Digitaalisessa maailmassa sitä ei tarvitse kysyä EU:sta. Algoritmi laskee tuosta vain, mikä on se kerrannaisvaikutusten summa, joka turvetuotannosta syntyy.

Jungner sanoo, että Vapo voisi periaatteessa rajattomasti automatisoida koko arvoketjunsa suon analysoinnista siihen asti, että energia on asiakkaan käytettävissä.

Jungner oli Ylen toimitusjohtaja 2005–2010. Kun hän tuli taloon, digitalisaatiosta oli puhuttu jo vuosia, mutta suomalainen media eteni verkkaisesti. Moni oli saanut roiskeita, kun nettikupla puhkesi. Digi-tv:tä vastustettiin aluksi laajalti, mutta ääni muuttui kellossa.

Ylen suuri digiloikka tarkoitti perinteisen televisiotoiminnan siirtämistä digitaaliseen ympäristöön ja tietoverkkojen hyväksikäyttöä lisäpalveluissa. Pasilassa oli paitsi vakaa rahoitus, jonka turvin oli mahdollista ottaa riskejä, myös osaamista digitalisaation toteuttamiseen.

– Yle on edelleenkin maailman ykkösiä julkisen palvelun digitalisaatiossa. Lähdimme liikkeelle vuosi-pari muita aikaisemmin ja tulokset näkyvät. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa Netflix ei ole ykkönen bitteinä mitattuna. Myös kaupallisella puolella Suomessa on edetty nopeammin kuin muualla. Ei ole merkitystä kuka on ensimmäinen, kunhan joku on. Se on synnyttänyt suomalaista osaamista ja vankistanut tarjontaa, Jungner sanoo.

Hänen mielestään tällä on väliä, sillä digitaalisessa maailmassa varmin ansaintamalli on sillä, joka kykenee luomaan alustan sisällölle – kuten Google, Youtube, Facebook tai Apple ovat tehneet.

– Olisi tosi arvokasta, että Suomesta löytyisi alustoja, jotka eivät ole amerikkalaisia. Digitaalinen maailma on modernia imperialismia jossa winner takes it all. Myönnän, että ajatus kansallisvaltiosta alkaa olla aikansa elänyt, mutta olen sen verran vanhan kansan mies, että kyllä suomalaisuudella on mulle merkitystä.

Nykyiset käyttöliittymät ovat helpompia kuin koskaan ennen, eikä taustalla oleva monimutkaistuminen näy käyttäjälle.

Vaikka kehitys kiihtyy, se myös helpottuu. Käyttöliittymät ovat helpompia kuin koskaan ennen, eikä taustalla oleva monimutkaistuminen näy käyttäjälle. Nopeassa kehityksessä tuntuvat pärjäävän parhaiten nuoret, joita diginatiiveiksikin usein kutsutaan. Jungner ei silti heitä varttuneempien pyyhettä kehään.

– Nuorilta se vain sujuu niin käsittämättömän nopeasti. Mutta diginatiiviuteen liittyy virheajatus. Nuoret eivät pysty samalla tavalla esimerkiksi Excelin luovaan käyttöön eikä ohjelmointikaan kehity itsestään. Diginatiivius on hyvää suhdetta käyttöliittymiin ja algoritmeihin, mutta se ei tarkoita, että nuorilla olisi jotenkin etumatkaa tämän kaiken soveltamisessa. Edes suurilla ikäluokilla ei halutessaan ole mitään ongelmaa pysyä tässä mukana. Se on omasta halusta kiinni.

Kymmenen vuoden kuluttua Suomi on hänen mukaansa vahvasti eriytynyt maa.

– Helsinki, Tampere, Turku… Meillä tulee olemaan ehkä kymmenkunta kasvukeskusta, joissa digitaalisuus yltää huikeisiin mittoihin. Samaan aikaan on seutuja, jotka eivät digitalisoidu ja ihmisiä, jotka haluavat eri syistä elää digitaalisuuden ulkopuolella. Se on ja sen pitääkin olla mahdollista ihan niin kuin ihmisellä on oikeus päättää avioitumisestaan tai opiskelustaan. Digitaalisuudessa on houkutus pakottaa ihmisiä tiettyyn muottiin, ja sitä kannattaa varoa, Jungner sanoo.

Hän uskoo, että lapsille digitalisaation suurin vaara on pedofiilit, aikuisille pahantahtoiset instituutiot: valtio, joka valvoo liikaa tai työnantaja, joka utelee liikaa tai suuryritys, joka loukkaa yksityisyyttä.

– Digitalisaatiossa on hyviä ja huonoja puolia yhtä aikaa. Nämä uhkakuvat todennäköisesti lisääntyvät. Siinäkin mielessä digitaalisuuden ulkopuolelle jääminen on ihmisoikeus. Se on se viimeinen mahdollisuus turvata oma yksityisyys.

Itseään Jungner ei näe jättäytymässä kaiken ulkopuolelle, vaikka ulkokehälle elämä kuulemma jossain vaiheessa vääjäämättä viekin. Hän sanoo vieläkin tuntevansa lapsenomaista riemua aina kun näkee jotain uutta, mikä toimii – oli kyse sitten Lego-sarjasta tai kotiinkuljetuspalveluista Woltista ja Foodorasta, jotka tekevät hänelle ravintolaruoan nauttimisesta helpompaa.

– On paljon heitä, joille digitalisaatio on ilon aihe ja jotain uutta joka päivä. Sitten on paljon ihmisiä, joille digitalisaatio tarkoittaa menetettyä työpaikkaa ja kuihtuvaa kotiseutua, arvostuksen ja hyväksynnän romahtamista. Satojatuhansia suomalaisia ottaa päähän, ja se on ymmärrettävää. Se asia pitää vain taklata.

Jungner peräänkuuluttaa ”buddhamaista ajattelua”.

– Digitalisaatio tulee, halusimme sitä tai emme. Mutta yhteiskunnat ovat aina edenneet yrityksen ja erehdyksen kautta, ja ne tuppaavat olemaan itseään korjaavia. Ei ole syytä pelkoon. Digitalisaation lähentävä vaikutus näkyy siinä, miten auliisti kaikki tarjoavat onnistumisiaan kopioitavaksi. Jakaminen on olennainen osa digitalisaatiota, ja se on hyvä asia. Ihan peruuttamattomasti ei oikein voikaan jäädä jälkeen.

Jungner nauraa.

– Ollaan niin kuin Lasse Virén. Kun on kaaduttu, yritetään uudelleen.

Lukutoukka
Mikael Jungner on ahkera lukija. Viimeksi hän innostui oikein kunnolla Yuval Noah Hararin Sapiens-kirjasta. Nelikymppinen, Oxfordissa väitellyt Harari ravisteli näkemyksillään tutkijakenttää reippaasti riveleistä kun kirja ilmestyi englanniksi 2014.
– Jerusalemin yliopiston historian professori on kirjoittanut ihmiskunnan lyhyen historian ja kirjan nimi on vaatimattomasti Sapiens, koska se kuvaa koko ihmisen kaaren kymmenientuhansien vuosien takaa. Siinä kolahti kyky kiteyttää pariin sivuun kaikki olennainen tosi laajoista kokonaisuuksista, kuten vaikkapa uskonnoista. En ole moiseen aikaisemmin törmännyt. Palaset loksahtelivat paikoilleen. Esimerkiksi aika moni niistä ei-toivotuista ilmiöistä, joita näkyy ihmisten työyhteisöissä, johtuu siitä että 40 000 vuotta sitten olimme ravintoketjussa lähempänä alapäätä. Se muokkaa luonteen samaan aikaan pelokkaaksi ja veemäiseksi, Jungner sanoo.
Hararin teos ilmestyi ilmestyi suomeksi alkuvuodesta 2016 nimellä Sapiens: Ihmisen lyhyt historia.

Teksti ja kuvat Antti Kirves

Kirjoittaja: polte

Numero: 4/2016