Kaukolämpö varmistaa, että lämpöä piisaa kylminäkin kuukausina luotettavasti, riittävästi ja järkevään hintaan. Vapo haastatteli useita kaukolämpöasiakkaitaan pian julkaistavaa kaukolämmön nettipalvelua varten. Selvisi, että lämmitetyssä talossa asuvaa suomalaista kiinnostaa ennen kaikkea niinkin yksinkertaiset asiat kuin että talo pysyy lämpimänä kylmällä ilmalla ja että suihkusta tulee lämmintä vettä aamulla.

Tuo lähtökohta on ohjannut Vapon kaukolämmön uuden nettipalvelun suunnittelua ja toteutusta. Kaukolämpöä pidetään luotettavana energianlähteenä, ja Vapossa haluttiin tarjota asiakkaalle tämän tunteen rinnalle tietoa.

Uusi nettipalvelu lähettää asiakkaalle kuukausittain tiedon kaukolämmön kulutuksesta ja kustannuksista ja vertailee niitä samankaltaisten rakennusten tietoihin. Näin esimerkiksi isännöitsijä tai omakotiasuja näkee vaivatta, että kaikki on kunnossa – ikään kuin huoltomies kävisi ilmoittamassa tasaisin väliajoin, että kaikki pelaa kuten pitääkin.

Uusi palvelu lähettää asiakkaalle kuukausittain tiedon kaukolämmön kulutuksesta ja kustannuksista.

Jos kulutustrendeissä tapahtuisi jotain normaalista poikkeavaa, asiakas saa siitäkin ajoissa tiedon. Myös lämmönjakelun mahdollisista katkoksista ilmoitetaan asiakkaalle tekstiviestitse tai sähköpostilla.
Kun puhutaan energiasta, täytyy puhua myös rahasta. Uudessa palvelussa kaukolämmön rakennuskohtaisia kustannuksia voi budjetoida ja budjetin toteutumista seurata kuukausittain. Palvelusta näkee myös selkeästi tämänhetkisen ja tulevan kaukolämmön hinnan, jos se on jo tiedossa.
Vapon kaukolämmön raportointipalvelu julkaistaan asiakkaiden käyttöön syksyn aikana.

Teksti Jukka Helin
Kuvitus Vapo Oy

Kirjoittaja: polte

Numero: 3/2016