Kun 560 naurulokilla on asiaa, sen kyllä kuulee. Muutto on vielä kesken, mutta pian ridareita on Janakkalan Röyhynsuolla 450 paria, jos viime vuoden lukuihin päästään.

– Kaikki eivät pidä naurulokin äänestä. Minä pidän, myhäilee Ari Lehtinen.

Lehtinen on lintumies isolla ällällä. Hän on Janakkalan luonto ja ympäristö ry:n puheenjohtaja ja toiminut aktiivisesti Kanta-Hämeen lintutieteellisessä yhdistyksessä ja Hämeen ympäristökeskuksessa. Nyt hänellä on useita isoja pesimälinnustoselvityksiä tekeillä.

Kanta-Hämeen lintutieteellisellä yhdistyksellä on Röyhynsuon lintukosteikon rakentaneen Vapon kanssa kuusivuotinen seurantasopimus, jonka päälaskija Lehtinen on. Se tarkoittaa, että hän laskee kaikki kosteikon linnut keväästä syksyyn muutaman kerran kuussa.

Nyt kelpaa laskea, kun kosteikon reunalla kohoaa komea lintutorni. Ensimmäisenä seurantavuonna Lehtinen vielä kiersi kosteikkoa ympäröivällä vallilla kipeine polvineen ja räknäsi.

Hän sihtaa vuoroin kaukoputkensa, vuoroin kiikarinsa kosteikolle. Partainen suu kääntyy hymyyn.

– Siinä menee sinisorsanaaras. Ja viisi koirasta perässä. Hyvin on vientiä.

Lehtisen tehtävä helpottuu, kun emot alkavat hautoa pesissä. Hän kirjaa koiraat ja naaraat erikseen, jotta tiedetään, montako paria alueella pesii.

Tammikuussa julkaistu uusi lintujen uhanalaistarkastelu oli Lehtiselle karmeaa luettavaa.

– Viidessä vuodessa 28 uutta lintulajia on joko vaarantunut tai tullut uhanalaiseksi. Vaikka juhlapuheissa vaaditaan monimuotoisuuden säilyttämistä, todellisuudessa mennään takapakkia. Yli kolmasosa Suomessa pesivistä lintulajeista kuuluu johonkin uhanalaisluokkaan, Lehtinen sanoo.

Mutta sitten jotkin lajit ovat menestyneet ja tehneet aikamoisia maailmanvalloituksiakin.

– Se tässä lintuhommassa ehkä eniten kiinnostaa, että minkälaisia muutoksia tässä oman alueen pesimälinnustossa yhden ihmiselämän aikana tapahtuu.

Naurulokkiakin on Suomessa kohdeltu kaltoin. Vielä 60-luvulla Kanta-Hämeessä oli useamman tuhannen parin yhdyskuntia. Silloin Hattelmalanjärveltä laskettiin 5 000 naurulokkia. Nyt niitä on siellä enää kaksi.

Yhdyskuntia hävitettiin suunnitelmallisesti, kun kuviteltiin, että naurulokki häätää muut vesilinnut ympäriltään. Todellisuudessa naurulokkikolonia on tehokas suoja naapureilleen. Esimerkiksi tukka- ja punasotkat sekä monet muut harvinaistuneet lajit pystyvät pesimään turvassa naurulok­kien suojissa. Nyt laji on Suomessa uhanalainen ja rauhoitettu.

– Kun tässä äsken pyörähti muuttohaukka, kaikki naurulokit olivat hetkessä ilmassa. Haukka sai paeta ilman saalista.

Ei ihme. Naurulokit eivät pelkää uhmata edes munia ja poikasia vaanivaa kettua.
Naurulokit eivät ole Röyhynsuolla yksin. Naapureina on esimerkiksi töyhtöhyyppiä, pikkutyllejä, taveja, haapanoita, jouhisorsia, joutsenia, nokikanoja, lapasorsia, taivaanvuohia, metsävikloja, kuoveja, suokukkoja ja haarapääskyjä.

Iso osa kosteikon lajistosta pysähtyy siinä vain muuttomatkallaan. Joskus käy niinkin harvinaisia vieraita kuin toukokuun alussa nähty ruusulokki. Arktinen laji nähtiin Suomessa vasta yhdeksättä kertaa.

Lintuvesien suojeluohjelma tehtiin 70- ja 80-lukujen taitteessa. Lehtinen suree sitä, että linnustonsuojelukohteista monet ovat soistumiskehityksen myötä umpeutuneet.

– Avovesialueita ei siivekkäille kovin paljon ole. Sen takia tällaiset lintukosteikotkin ovat suositeltavia. Ne ovat osoittautuneet Kanta-Hämeen parhaiksi lintupaikoiksi. On tämä mielestäni paras mahdollinen turpeenottoalueen jälkihoitotapa silloin kun alue ei sovellu enää kunnolla metsänkasvatukseen. Toivoa sopii, että tätä vielä vähän laajennettaisiin.

Lintu viihtyy kosteikoissa
– Monet kosteikoilla elävät lintulajit ovat uhanalaistuneet. Tulevaisuudessa kosteikkoja varmasti tehdään yhä enemmän, sanoo Vapo Clean Waters Oy:n erityisasiantuntija Teija Hakalahti-Sirén.
Clean Waters on viimeisen kahden vuoden aikana tehnyt luonnonmukaisia vesienkäsittelyratkaisuja eri maankäyttötarkoituksiin, kuten maa- ja metsätalouteen, turvetuotantoon sekä kaupunkien ja kuntien hulevesien hallintaan. Toukokuussa 2016 Vapo yhtiöitti liiketoiminnan Vapo Clean Waters Oy:ksi.
Kosteikkoja rakennetaan pääasiassa veden puhdistamiseksi, mutta tavoitteena voi olla myös luonnon monimuotoisuuden suojeleminen sekä virkistyskäyttö. Usein puhutaankin monivaikutteisista kosteikoista.
Kosteikolla kiinteä aine painuu gravitaation voimasta pohjaan. Runsas kasvillisuus edesauttaa kiinteän aineen laskeutumista ja käyttää vedestä ravinteita. Puhdistunut vesi ohjataan vesistöön.
– Kosteikon luontaista eliömäärää voidaan vielä kasvattaa esimerkiksi tekemällä altaaseen matalat ja loivat rannat sekä istuttamalla siihen nurmikasvia ennen vesitystä. Muun muassa sorsalinnut käyttävät vesiselkä­rangattomia ravintonaan. Mitä enemmän niitä on kosteikossa, sitä paremmin sorsalinnutkin voivat, Hakalahti-Sirén sanoo.
Lintukosteikkoihin ei päästetä kaloja, sillä ne kilpailevat vesilintujen kanssa samasta ravinnosta. Toisaalta myös syvyysolosuhteiden vaihtelu on tärkeää, sillä eri lintulajit ruokailevat eri syvyisessä vedessä.
Clean Waters on suunnittelut ja toteuttanut lukuisia kosteikkoja. Yhtiö rakentaa parhaillaan kaupunkikosteikkoa taajama-alueelle Jyväskylässä.
– Kaupunkikosteikon pääasiallisena tavoitteena on huleveden puhdistaminen haitta-aineista. Suunnittelussa huomioitiin myös virkistyskäyttö ja luonnon monimuotoisuus. Kaikki kolme tavoitetta kosteikoissa menevät käsi kädessä, mutta painotukset vaihtelevat. Vesienpuhdistuskosteikkokin palvelee samalla lintuja, Hakalahti-Sirén sanoo.

Lintuharrastus sopii Lehtisen mielestä kaikille. Lintujen parista jokainen löytää oman tapansa harrastaa.

– Voi vain lähteä katselemaan lintuja, ruveta rengastamaan tai tehdä linnuista selvityksiä tietyllä alueella. Tai voi alkaa bongata, käydä vaikka tuhannen kilometrin päässä katsomassa jotain harvinaisuutta, Lehtinen sanoo.

Hän painottaa, että vastoin yleistä luuloa lintujen bongaaminen ei ole sama asia kuin lintuharrastus. Bongaus on sosiaalista ja kilpailuhenkistä. Kännykkään saa ajantasaista tietoa minuutin sisällä havainnosta, ja sitten lähdetään. Havainnoista saa pisteitä, joista kilpaillaan.

”Minä en bongaa lintuja, vaan tarkkailen, staijaan. Se on eri juttu.”

Lehtinenkin on entinen bongari, mutta hän lopetti, kun kilpailullisuus alkoi olla liikaa. Vihreät arvotkin vaikuttivat: ei tuntunut järkevältä ajaa autolla tuhansia kilometrejä katsomaan lintuja.

– Bongaus voi olla ensiaskel johonkin muuhun, mutta se on vain yksi pieni lintuharrastuksen osa-alue, ei yleistermi jollaisena sitä usein näkee käytettävän. Minä en bongaa lintuja, vaan tarkkailen, staijaan. Se on eri juttu.

Lintuharrastus on helpoin aloittaa omalta pihalta, mökiltä tai kaupungissa vaikka lähipuistosta. Harjoitteluun kannattaa ryhtyä talvella, kun lintuja on vähemmän. Uusia lintulajeja on sitten helpompaa opetella keväämmällä kun peruslajit ovat hallussa. Jos talvi on leuto, ensimmäiset muuttolinnut saapuvat jo helmikuussa. Eniten muuttolintuja saapuu toukokuussa.

Lehtinen neuvoo perustamaan pienen talviruokintapisteen ja asentamaan muutaman linnunpöntön ja tarkkailemaan niiden pesimäpuuhia. Lintu- ja äänikirjoja voi kysellä kirjastoista tai kirjakaupoista, ja verkosta löytyy paljon tietoa ja vinkkejä aloittamiseen. Parasta oppia on kuitenkin päästä aloittamaan kokeneemman kaverin kanssa maastossa.

– Siinä oppii eniten varsinkin lintujen äänten tunnistamisesta. Metsäisessä ympäristössä 70 prosenttia havainnoista voi olla äänihavaintoja. Häiriköi vain konkaria kunnolla ja kysy mikä toi oli, mikä toi oli, mikä toi oli. Niin ne äänet jäävät mieleen.

Aluksi Lehtinen suosittelee hankkimaan kiikarin kahdeksankertaisella suurennuksella. Merkkejä ja malleja on jokaisen kukkarolle, ja rahaa saa varusteisiin menemään kuinka paljon vain, mutta 300–400 euron kiikari ja viidenkympin kumisaappaat ovat jo aika hyvä yhdistelmä.

BirdLife ylläpitää avointa Tiira-lintutietojärjestelmää, jossa pääsee tietokoneella tai mobiililaitteella selaamaan havaintoja ja tekemään omaa havaintopäiväkirjaa. Tiiraa käyttää Lehtisen mukaan aktiivisesti 5 000–6 000 lintuharrastajaa.

– Tiira auttaa myös tutkijoita tekemään monennäköisiä yhteenvetoja ja tuottaa perusdataa esimerkiksi uhanalaisuusarviointeihin. Sinne tallennan tänäkin iltana nämä päivän havainnot.

”Kun lähtee aamulla aikaisin maastoon, ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu ja mitä näkee.”

Ihan pienestä pitäen Lehtinen on nähnyt lentounia, hypännyt kiven päältä ja liidellyt tähyilemään maisemia lintuperspektiivistä. Luonnossa on vielä mysteerejä. Kun lintuharrastus syvenee, kysymyksiä herää vähintään yhtä monta uutta kuin mihin on jo saanut vastauksen.

– Se linnun kyky lentää on ihmiseen nähden niin ylivoimainen. Ja paljonhan linnuissa on vielä selittämätöntä. Vaikka millaiset GPS:t ja muut vempaimet on keksitty, vieläkään ei oikein kunnolla tiedetä, miten lintupari 20 000 kilometrin muuttomatkan jälkeen löytää takaisin täsmälleen samalle paikalle, jolta se edellisenä syksynä lähti, Lehtinen sanoo.
Lintuharrastus on hänelle melkein riippuvuus. Jos tulee pitkiä taukoja – jollaiseksi hän laskee jo muutaman päivän katkoksen – polte maastoon kasvaa.

– Kyllä tämä minulle ennen kaikkea on ihan vain nautinto ja mahtava harrastus. Kun lähtee aamulla aikaisin maastoon, ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu ja mitä näkee. Vaikka tulisi samalle paikalle 15 aamuna peräkkäin, jokainen aamu on erilainen.

Kuusikymppiseltä Lehtiseltä korkeimmat äänet alkavat jo heiketä, kuten hippiäisen ja pensassirkkalinnun laulut. Polvien nivelrikon takia tunturivaellukset ovat jääneet, mutta ne on korvannut saaristo. Signilskärin lintuasema Ahvenanmerellä on hänelle melkein toinen koti. Kävelymatkat ovat siellä lyhyitä, luonto on karua ja näkyvyyttä riittää.

Toiveissa on edelleen nähdä uusia lajeja. Listasta puuttuvat esimerkiksi Kanta-Hämeessä erittäin harvinaiset punakaulahanhi ja rantakurvi.

Korppi on yksi Lehtisen lempilinnuista.

– Varislinnut ovat fiksuja ja sosiaalisia lintuja. Minullakin on mökillä lemmikkivarispari, Kalle ja Martta. Toinen lempilaji on punarinta. Se on jotenkin symppis.

Lintuharrastuksessa kiikari ja kumisaappaat riittävät aika pitkälle, mutta nälkä helposti kasvaa syödessä.

Kun kiikariin tottunut Lehtinen aikoinaan ensimmäisen kerran katsoi kaverilta lainaamansa Kowa-merkkisen kaukoputken läpi, häneltä pääsi hiljainen ”vau”.

– Näin kahdensadan metrin päästä linnun ja se olikin ihan saman näköinen kuin lintukirjan kuvassa eikä pelkkä tumma piste, Lehtinen nauraa.

Nyt hänellä on aina kiikari ja kaukoputki mukana. Kiikari on kevyempi kantaa ja näppärämpi käyttää. Kaukoputkella taas näkee paljon pitemmälle, mutta se vaatii alleen tukevan jalustan. Kaukoputken voi sovittimen avulla myös liittää digikameraan.

Seipiö on suomalainen keksintö, joka on levinnyt maailmalle.

Seipiö eli staijikeppi on yksinkertainen kiikarin kannattelemiseen tarkoitettu tukikeppi, joka säästää staijarin käsiä. Seipiö on suomalainen keksintö, joka on levinnyt maailmalle. Kaupasta saa valmiita keppejä erilaisille kiikarityypeille. Niissä on usein tarrakiinnitys, jolla ne saa kiinni erilaisiin kiikarimalleihin. Moni tekee seipiönsä itse. Lehtinen veisti omansa katajasta. Pinta on käytössä kulunut kiiltäväksi.

Lintuharrastajan varusteita:
• Säänmukainen vaatetus
• Havis eli muistivihko havainnoille
• Kumisaappaat
• Kiikari
• Seipiö eli kannatinkeppi kiikarille
• Lintukirja
• Kaukoputki jalustoineen
• Eväät

Nykyisin luontoharrastuksiin on valtavasti hyviä oppaita, äänikirjoja ja videoita. Mobiilisovelluksiakin on.

– Ennen vanhaan oli vain jokin kapinen lintukirja, jossa oli käsin piirrettyjä kuvia ja hassut äänikuvaukset eri lajien lauluista. Jos kymmeneltä ihmiseltä kysyi, miten tietty lintu ääntelee, sai kymmenen erilaista vastausta. Itse piti opetella löytämään lintu.

Kurki on yksi niistä lajeista, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan kantaansa Suomessa. Kuusi kurkea kaartelee nytkin kosteikon yllä kuin pitkäkaulaiset pommikoneet. Ne yrittävät laskeutua viereiseen riistapeltoon, mutta kosteikon kurkiparin koiras lähtee pesältään ja ajaa ne nopeasti pois. Lehtinen seuraa tilannetta silmä kovana.

– Tulokkaat ovat pohjoiseen meneviä kurkia. Kosteikon kurjet ovat tulleet jo maaliskuussa ja asettuneet hyvin aikaisin pesimään. Jaahas, joutsenkoiras nousee vähän höyhenpeitettään sukimaan. Ja tuossa on kalatiira. Se on vähän harvinaisempi pesimälaji.

Maassamme on tavattu 475 eri luonnonvaraista lintulajia ja pesiviä lajeja on noin 250. Lehtisen oma havainnointiura alkoi 1968, ja merkintöjä on ehtinyt kertyä kymmeniätuhansia. Suomessa hän on tehnyt havaintoja reilusti yli 300 lajista.

– Kutakuinkin kaikki havainnot ovat tallessa, tosin vielä suurelta osin vihkoissa. Olen niitä alkanut tallentaa takautuvasti Tiiraan. Tarkoitus on saada ne kaikki sinne ennen kuin minusta aika jättää.

Hänellä on vieläkin Kanta-Hämeen voimassaoleva ennätys saman vuoden aikana havaituista lajeista, 231.

– Silloin kyllä mentiin hullun lailla. Jonkin lajin näkemiseen on vain se yksi mahdollisuus. Jos on silloin väärässä paikassa, tilaisuus menee sivu suun. Linnut eivät pysy paikoillaan niin kuin kasvit ja sienet, Lehtinen sanoo ja kääntyy taas tähyilemään kaukoputkeensa.

– Linnuillahan on siivet.

Kaulushaikara huutaa. Ääni on kuin pulloon puhaltaisi.

– Nyt lähtivät naurulokit taas komeasti! Se on kuin lumipallopilvi, kun ne ottavat ja lähtevät lentoon.

Pöntöt kuntoon mökillä
Vaikka lintuharrastusta ei olisi tullut aloitettua talvella, mökillä pääsee vauhtiin helposti kesälläkin. Mökkikauden alkajaisiksi pihapiiriin voi rakentaa lisää pönttöjä, jos niitä ei tullut tehtyä jo edellisenä syksynä. Yleisimmin pöntöissä pesivät kirjosieppo sekä tali- ja sinitiainen.
Kesäkuu on Suomessa lintujen vilkkainta pesintäaikaa. Seuraa pönttöjen kuhinaa tai lähde vaikka Lappiin lintuhommiin, kun itikatkaan eivät vielä kiusaa.
Heinä–elokuussa muut linnut hiljenevät ja pysyttelevät enemmän piilossa, mutta kahlaajia näkee sitäkin enemmän matalilla rannoilla. Marraskuun koittaessa pöntöt voi puhdistaa seuraavaa vuotta varten.
Pöntön rakentamiseen kannattaa hieman perehtyä, sillä eri lintulajeilla on erilaiset tarpeet. Ohjeita löytyy netistä esimerkiksi Birdlifen sivuilta. Paljon pönttötietoa on myös Ylen Miljoona linnunpönttöä -kampanjan sivuilla, joilla voit samalla rekisteröidä omat pönttösi mukaan helpottamaan kolopesijöiden asuntopulaa.
Lähteet: www.birdlife.fi/lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusohjeet.shtml
yle.fi/aihe/miljoona-linnunponttoa

Teksti ja kuvat Antti Kirves

Kirjoittaja: polte

Numero: 2/2016