Mihin ihmeessä atomivoimaloita tarvitaan, kun sähköä saa töpselistä, vitsailtiin aikoinaan Speden sketsissä. Nyt Euroopan sekaisin menneillä sähkömarkkinoilla on nähty jo sekin päivä, jolloin suurille sähkön käyttäjille Saksassa maksettiin sähkön käytöstä.

Toukokuisena tuulisena ja aurinkoisena sunnuntaipäivänä Saksassa ei saatu perinteistä sähköntuotantoa ajettua tarpeeksi nopeasti alas, jolloin sähkön kuluttamisesta piti maksaa jotta tuettu sähköenergia sopi markkinoille. Hienoa vai hirvittävää?

Hinnanlaskuhan on ainakin kuluttajien mielestä hyvä juttu, mutta jos se johtaa koko markkinaehtoisen järjestelmän romuttumiseen ja valtaviin hintaheilahteluihin, niin tilanne on vähän toinen. Eurooppa on pullollaan erilaisia tukimuotoja ja syöttötariffeja, joilla pyritään pitämään erilaista sähköntuotantokapasiteettia yllä. Täytyy tukea vakaata ydinenergiaa ja erilaisia säätöenergiamuotoja, koska ihanteellisinta säätövoimaa eli vesivoimaa ei yksikertaisesti ole riittävästi siirtoverkoilla yhdistettyjen sähkömarkkinoiden tarpeisiin.

Kymmenen vuotta sitten olisi monessa nurkkapöydässä naurettu makeasti väitteelle, että joku maksaa sähkön käytöstä.

Suomessa tuulivoimalla tuotettiin viime vuonna runsaat kolme prosenttia sähköstä, joten se ei yksin riittäisi keikuttamaan sähkömarkkinoita, mutta yhdessä Keski-Euroopan sähkömarkkinoiden heijastevaikutusten kanssa saamme maistaa täällä samaa lääkettä. Ja mitä enemmän aikaisemmin kannattavaa markkinaehtoista säätövoimaa häviää markkinoilta, sitä pahemmaksi ongelma vain muuttuu. On vaikea löytää sellaista energia-asiantuntijaa, joka ei olisi sitä mieltä, että erilaisia tukia ja sääntelyä on aivan liikaa. Kukaan ei ole vielä kuitenkaan pystynyt kertomaan, kuinka tämä tukiviidakko puretaan hallitusti. Tuki vääristää kilpailua, mutta ilman tukia markkinat eivät uusiudu. Tuntuu, että odotetaan ihmettä; että jokin uusi teknologia tulee ja pelastaa. Varmasti sellainenkin vielä keksitään, mutta milloin?

Ongelma on vähän kuin hallituksen ja opposition välinen keskustelu. Jokainen poliitikko ja yksityinen kansalainen tietää, että loputtomiin ei voi kuluttaa enemmän kuin tienaa. Hallitus yrittää toteuttaa budjetin tasapainottamiseen tähtäävää ohjelmaa ja oppositio ottaa säästöistä kaikki pisteet irti. Samalla on kuitenkin syytä toivoa, että hallitus edes jotenkuten onnistuu ja kestää pystyssä, sillä muuten samat leikkauslistat ja säästötoimet löytyvät seuraavan hallituksen pöydältä. Hankala juttu, jos itse istuu siinä hallituksessa.

Sähkömarkkinoiden purku tuntuu lähes yhtä vaikealta tehtävältä kuin Suomen valtion budjetin tasapainottaminen siten, että kaikki hyväksyvät toimenpiteet. Mutta on tässä maassa tehty ennenkin vaikeita asioita. Viimeksi Suomi oli lähellä onnistua jopa kolmannen jääkiekon maailmanmestaruuden nappaamisessa. Ja Rovio ei tyytynyt lähellä olemiseen. Kymmenen vuotta sitten olisi monessa nurkkapöydässä naurettu makeasti väitteelle, että joku maksaa sähkön käytöstä. Varmasti yhtä makeasti kuin jos joku olisi väittänyt, että suomalainen elokuva olisi USA:n katsotuin. Ja Rovio taisi valloittaa nuo maailman kovimmat markkinat. Elokuvaan ja sen markkinointiin meni reilu 150 miljoonaa euroa. Ja jostakin syystä sielläkin oli 50 000 euron elokuvasäätiön tuki. Luulen kuitenkin, että elokuva olisi syntynyt ilman tukeakin. Hyvä idea on hyvä ilman tukeakin ja huono ei lennä tuellakaan.

Kirjoittaja: polte

Numero: 2/2016