Salpausselän kirkas pohjavesi ja suomalainen mallasohra, joka saa pyöreän savuarominsa kuivatuksessa käytetyistä turvepelleteistä. Siinä ovat Teerenpelin kotimaisen viskin tärkeimmät raaka-aineet. Valmistustapa puolestaan on perinteinen skotlantilainen tislausmenetelmä.

Lopullinen maku ja väri juomaan tulee tammitynnyreistä, joissa se kypsyy vähintään kolme vuotta ennen kuin sitä on lupa kutsua viskiksi.

Viskinvalmistus on pitkäjänteistä ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Teerenpeli oli aloittaessaan ensimmäinen suomalainen viskinvalmistaja. Perheyritys on valmistanut viskiä Lahdessa vuodesta 2002. Ensimmäisistä valmistuseristä on enää muutama jäljellä, mutta uusia on laitettu tynnyreihin kypsymään 40 000 litran vuosivauhtia.

Teerenpelin lippulaivatuote on kymmenvuotias single malt -viski. Sen lisäksi Lahdessa valmistetaan pienempiä eriä niin sanottuja distiller’s choice -viskejä. Teerenpelin tuotteita on myynnissä Alkossa ja laivayhtiöillä, ja niitä menee yhä enemmän myös vientiin, sillä viskikulttuuri on vahvassa nousussa kaikkialla maailmassa.

– Tislaamomme on kansainvälisestikin erikoisuus, koska pystymme pohjaveden ansiosta valmistamaan viskiä keskellä kaupunkia. Ulkomaiset vieraamme ihmettelevät, miten se on mahdollista, kertoo tislaamoa esittelevä markkinointipäällikkö Jari Mämmi silminnähden ylpeänä.

Yleensä tislaamot sijaitsevat kaupunkien laitamilla, missä käytettävä vesi puhdistetaan valmistusprosessia varten.

Teerenpelin tiilikellarin uumenissa tosin kypsyy enää vain asiakkaiden nimikkotynnyreitä, sillä uusi, isompi ja modernimpi tislaamo valmistui hiljattain muutaman kilometrin päähän Lotilaan. Siellä valmistus tapahtuu samoista kotimaisista raaka-aineista. Lisäksi tislaamon oma lämpövoimala käyttää polttoaineena pellettiä, puhdasta bioenergiaa siis. Uusi tislaamo nelinkertaistaa tynnyröitävän tisleen valmistusmäärän 160 000 litraan vuodessa.

Teerenpelin maltaat tulevat Viking Maltin mallastamosta, joka sekin sijaitsee Lahdessa.

– Viking Malt tuottaa raaka-aineita pääasiassa suurille panimoille. Meille he tuottavat pienempiä eriä räätälöityä, sopivasti savuista mallasohraa omalla reseptillämme.

Maltaat kuivataan polttamalla turvepellettiä, mistä myös viskille tyypillinen savun maku tarttuu maltaaseen.

Viskinvalmistuksessa käytettävä ohra kastellaan ensin, jotta se alkaisi itää ja käymisessä tarvittavat prosessit käynnistyisivät – muun muassa mallassokerin tuotanto. Sen jälkeen ohra kuivataan itämisen pysäyttämiseksi. Tässä vaiheessa turve tulee mukaan kuvaan. Maltaiden kuivatus tapahtuu polttamalla turvepellettejä, joista myös viskille tyypillinen savun maku tarttuu maltaaseen. Turpeen käyttö kuivatuksessa ei suinkaan ole suomalainen erikoisuus, vaan aivan yleisesti viskinvalmistukseen kuuluva vaihe.

Turvesavun määrää ja aromia kuvataan niin sanotulla savuarvolla. Se on Teerenpelin viskeissä 3–5, kun todella savuisissa skottiviskeissä arvo saattaa olla jopa 30–40. Maltaan mietoa savukäsittelyä kutsutaan pintasavustamiseksi.

Ja toden totta, kun Jari Mämmi avaa lasipurnukan, jossa ohranjyviä on säilytetty, pelmahtaa purkista miellyttävä savun tuoksu. Turpeesta saatava savuaromi on erityisen pehmeä ja pyöreä.

– Esimerkiksi suomalaisten kalansavustuksessa suosimat leppälastut tuottaisivat liian kitkerää savua, Mämmi tietää.

Savun tuoksu on tarttuvaa ja sitkeää lajia, sehän tiedetään jo savusaunoista, jotka ikääntyessään kyllästyvät savuisiksi. Niinpä aromi pysyy tisleessä mukana kuumentamisen, jäähdyttämisen ja käymisen ajan eikä katoa vuosien kypsymisenkään aikana.

– Viskimestarin voi melkein tunnistaa savun tuoksusta kun hän poistuu työpaikaltaan, Mämmi nauraa.

Savuiset viskit ovat nykyään suosittuja ja Teerenpelikin suunnittelee saavansa tulevaisuudessa tuotantoon entistä savuisempia laatuja.

Viskin luonne, maku ja väri määräytyvät kuitenkin lopullisesti tynnyrissä, missä se kypsytetään. Lopputulos on riippuvainen siitä, mitä tynnyrissä on aiemmin kypsytetty. Teerenpelin tynnyrit tuodaan muun muassa Skotlannista ja Espanjasta ja niitä ostetaan kansainvälisiltä tynnyritukkureilta.

– Tynnyreissä on aiemmin saatettu kypsyttää vaikkapa bourbon-viskiä, sherryä, madeiraa tai rommia. Joka tynnyristä tulee uniikkia viskiä. Oma suosikkini tähänastisista kokeiluista on ehkä rommitynnyrissä kypsytetty, Mämmi kertoo.

Eri eriä sekoittamalla saadaan aikaan toivottu lopputulos. Muita mausteita kuin turvesavu ja tynnyristä irtoavat aromit ei viskinvalmistuksessa ole edes sallittua käyttää. Viskin ikää ei voi siis päätellä väristä, koska väri tulee tynnyristä. Pitkään kypsynyt viski voi olla hyvinkin vaaleaa.

Viski on nykyään oluen ohella hifistelijöiden trendijuoma ja uusia tislaamoja on perustettu Suomeenkin. Kilpailussa Teerenpelillä on valttinaan ravintolatoiminta, jonka turvin valmistajalla on varaa ja malttia odotella viskin kypsymistä riittävän pitkään. Valmistus vaatii nimittäin investointeja muun muassa kalliisiin tislauspannuihin. Siksi aloittavat yritykset joutuvat usein myymään osan tuotannosta hyvinkin nuorena.

Suomalaisen viskin menekki maailmalla on kasvanut viskibuumin myötä. Harrastajia kiinnostaa kokeilla uusia, eksoottiseltakin tuntuvia valmistusmaita. Kasvavia markkinoita suomalaiselle tuotannolle on näkyvissä muun muassa Kiinassa ja Japanissa.

– Teerenpeli pullottaa myyntiin tällä hetkellä noin 10 000 pulloa vuodessa. Vientiä on Pohjoismaihin, Saksaan, Hollantiin, Britteihin ja Irlantiin, Mämmi kertoo.

Viskinvalmistuksessa harrastajia kiehtoo muukin kuin pelkkä juoma. Viskin ympärillä pyörii kokonainen alakulttuuri keräilijöineen ja huutokauppoineen. Valmistus on parhaimmillaan perinteikästä käsityötaitoa. Se kiinnostaa yhä useampia nuoria.

– Viski ja viskikulttuuri on ollut leimallisesti miesten maailma. Maisteluillat houkuttavat kuitenkin mukaan yhä enemmän naisia, Mämmi kertoo.

Suomalaisella viskinvalmistajalla on omat, erikoiset haasteensa. Alkoholilainsäädäntö estää tuotteiden markkinoimisen suurelle yleisölle. Sana kiertääkin suusta suuhun -menetelmällä. Perinteisissä viskimaissa työntekijät ja valmistajat voivat hehkuttaa tuotteitaan vapaasti vaikkapa sosiaalisessa mediassa, mutta Suomessa se ei ole sallittua. Niinpä ihan kaikkia muitakaan viskikulttuuriin kuuluvia perinteitä ei voida meillä harrastaa. Tislaamot eivät voi myydä tuotteitaan suoraan vierailijoille, vaan ainoastaan jällenmyyjien kautta.

Myös valmistusta valvotaan tarkemmin kuin muualla. Alkoholipitoisuuden pitää pysyä tiukasti lain määräämissä rajoissa, mikä tekee valmistuksesta hiukan vaativampaa kuin vaikkapa Skotlannissa.

– Viskimestarin työ on muutenkin vaativaa, vahvistaa tislaamossa työskentelevä Jussi Oinas, titteliltään Senior Ambassador eli vanhempi lähettiläs.

– Tislauspannuja ei voi jättää yksinään porisemaan, vaan niitä pitää valvoa koko ajan. Pannuilla on omat yksilölliset oikkunsa, jotka pitää tuntea. Ne käyttäytyvät myös eri päivinä hiukan eri lailla, Oinas kertoo.

Teksti Kirsi Poikolainen
Kuva Juha Myllymäki

Kirjoittaja: polte

Numero: 1/2016