Euroopassa noin 75 prosenttia puutarhaviljelijöiden käyttämistä kasvualustoista on turvepohjaisia. Koko maailmassa turve on tällä hetkellä eniten käytetty kasvualusta-aines.

Turpeella on monia hyviä fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia. Sen käyttöä puoltaa esimerkiksi se, että turpeen happamuus on alhainen eikä siinä ole tuholaisia, tauteja tai rikkaruohoja, jotka vahingoittaisivat viljelykasvien kasvua. Lisäksi turve on puhdasta ja sitä on helppo käsitellä. Turpeesta ja puhtaasta kivennäismaasta valmistettu multa on myös hygieenistä.

Kasvualustojen valmistuksessa käytetään yleensä vaaleaa tai enintään keskimaatunutta turvetta.

Euroopan puutarhateollisuus on 60 miljardin euron markkina, joka työllistää lähes 800 000 ihmistä. Se ei pystyisi kukoistamaan ilman turvepohjaisia kasvualustoja, sillä turvetta korvaavaa alustaa ei ole tarjolla.

Euroopan ammattiviljelijöiden keskuudessa käytetään vuosittain yli 20 miljoonaa kuutiometriä kasvualustoja. Tästä turpeen osuus on 86 prosenttia. Turve on suosittu myös harrasteviljelyssä. Kotipuutarhoissa käytetään vuosittain vajaa 20 miljoonaa kuutiometriä kasvualustoja, josta turpeen osuus on 60 prosenttia.

Kaupallisessa viljelyssä turvepohjaisia kasvualustoja käytetään Euroopassa erityisesti vihannesten ja sienien viljelyssä sekä kukka- ja taimitarhoilla.

Turpeella on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä erinomaisen lannoitteen ja maanparannusaineen. Kasvuturve pidättää ravinteet ja veden kasvin käyttöön ja turve sisältää myös monia biologisesti aktiivisia aineita, jotka edesauttavat kasvien kasvua. Turve soveltuu etenkin erikoiskasvien ja viljan jatkuvaan viljelyyn, jossa maa köyhtyy ja eliötoiminta heikkenee. Erityisen käyttökelpoinen se on voimaperäisessä kasvinviljelyssä, kuten perunan, juurikkaiden, avomaavihannesten ja marjojen viljelyssä.

EPAGMAn laskelmien mukaan Euroopan turve- ja kasvualustatuotannon vuosittainen liikevaihto on 1,3 miljardia euroa ja se työllistää yhteensä 11 000 ihmistä eri jäsenmaissa. EPAGMA on eurooppalainen turve- ja kasvualustatuottajien edunvalvontajärjestö. Se edustaa kansallisia tuottajajärjestöjä ja yrityksiä EU:ssa.

Valtaosa EU:n alueella toimivista kasvuturpeen tuottajista on pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joilla on erittäin voimakas paikallinen työllistävä vaikutus.

Kaikesta EU:n jäsenmaissa tuotetusta kasvuturpeesta 71 prosenttia menee maiden omien puutarhaviljelijöiden käyttöön. Neljännes päätyy muihin EU-maihin ja 4 prosenttia viedään unionin ulkopuolelle.

Koko maailman turvemaiden pinta-ala on noin 4 miljoonaa neliökilometriä. Tästä vain noin 2 000 neliökilometriä eli 0,05 prosenttia on valjastettu turvetuotantoon. Euroopan unionin alueella sijaitsevien turvemaiden pinta-ala on 282 000 neliökilometriä. Tästä 1 200 neliökilometriä eli 0,4 prosenttia on tuotannossa.

Euroopan unionin alueella tuotetaan vuosittain noin 64 miljoonaa kuutiometriä turvetta. Turvetta käytetään useissa EU-maissa myös energianlähteenä.

Lähteet: EPAGMA ja Turveinfo.fi

Kirjoittaja: polte

Numero: 3/2015