Maanviljelijä Erkki Mäkelä esittelee ylpeänä maatalousyhtymän peltoja, jotka on raivattu Arkkuinsuon turvetuotannosta vapautuneelle alueelle.

– Tästä eteenpäin minkä silmällä näkee on meidän. Näettekö, miten tuottamaton on pantu tuottamaan? Rappiomaasta kasvaa ruista ja suomalainen saa siitä leipänsä.

Kun aurinko paistaa ja ruis heilimöi, ei ihme, että maajussin sydäntä lämmittää. Mäkelöillä on kaikkiaan 105 hehtaaria vanhalle suonpohjalle raivattua peltoa, jolla kasvaa rukiin lisäksi rypsiä, kauraa ja vehnää.

Vanhaisäntä on jo 86-vuotias ja maatilan työt ovat käytännössä poikien kontolla. Ilkka toimii Saarioisten toimitusjohtajana ja Jarmolla on matkailuyritys Forssassa, joten molemmat viljelevät maata sivutoimisesti. Myös seuraavat sukupolvet ovat tiiviisti mukana, sillä pojanpoika Paavo on suorittanut tilanjatkajaopinnot ja Paavon pojat Väinö ja Mauno käyvät säännöllisesti tarkistamassa kyntöaurat, puimurit ja muut koneet.

Turvetuotannon aloittaminen Arkkuinsuolla herätti kulmakunnan henkiin.

1970-luvun alussa maisema oli toisenlainen. Punkalaitumen kunnan alueella Pirkanmaalla sijaitseva Arkkuinsuo oli aavaa, lähes puutonta rämettä.

– Suo oli niin märkää, ettei sillä ollut käytännössä mitään taloudellista arvoa. Aluetta yritettiin 1960-luvulla ojittaa ja lannoittaa, mutta ei siellä mikään kasvanut. Talvisin luistelin velipojan kanssa suolla, mutta kesällä piti olla varovainen, Ilkka Mäkelä muistelee.

Arkkuinsuo lämmittää Forssaa

Arkkuinsuon tuotantopinta-ala on tällä hetkellä 70 hehtaaria. Tuotantoalueelle tehtiin pari vuotta sitten 20 hehtaarin laajennus, jonka ansiosta töitä riittää vielä 20 vuodeksi.

– Arkkuinsuolta nostetaan polttoturvetta, jonka pääasiallinen käyttökohde on Forssan voimalaitos. Uudemmalta alueelta saadaan ympäristöturvetta, joka päätyy kuivikkeiksi ja imeytysturpeeksi lähiseudun maatiloille, tuotantovastaava Niko Schlesier kertoo.

Aiemmin suolta on saatu myös mustaa kasvuturvetta ja palaturvetta.

Noin 90 prosenttia Arkkuinsuon tuotannosta vapautuneista alueista on maatalouskäytössä. Suon perälle on rakennettu viiden hehtaarin kosteikko ja kivisemmät maa-alat on metsitetty.

Vapolla on toimintaa myös lähisoilla: Isosuolla ja Arkkuinsuon työmaahan kuuluvalla Vihalaidansuolla. Kekkilä tuottaa Holstinsuolla ja Lylynsuolla kasvuturvetta Eurajoen tehtaan tarpeisiin.

Arkkuinsuon kupeessa sijaitseva Vapon toimisto muuttaa syksyn aikana Loimaan Metsämaalle.

Ensimmäisen öljykriisin jälkeen 1973 valtio antoi silloiselle Valtion polttoainekeskukselle tehtäväksi kartoittaa polttoturpeen tuotantoon sopivia soita. Arkkuinsuo täytti kriteerit, ja tuleva tuotantovastaava Juhani Kiviranta kiersi talosta taloon tekemässä vuokrasopimuksia. Ensimmäinen osoite oli Mäkelän talo suon kupeessa.

– Mäkelän kanssa tehty sopimus oli avainasemassa, koska hän omisti 70 hehtaaria suota ja meidän piti saada vähintään 200 hehtaarin alue turvetuotannon aloittamiseksi. Lopulta teimme sopimuksia 15 maanomistajan kanssa ja Arkkuinsuon tuotantopinta-ala nousi 360 hehtaariin, nyt jo eläkkeelle jäänyt Kiviranta kertoo.

Erkki Mäkelä oli yhteistyöstä mielissään.

– Teimme ensin 100 000 markan puukaupat. En lähtenyt ulkomaille tuhlaamaan, vaan ostin rahalla kahdeksan hehtaaria maata ja uuden leikkuupuimurin, Mäkelä myhäilee.

Työt alkoivat 1974. Mäkelän perhe traktoreineen osallistui muiden kyläläisten ohella alueen raivaamiseen ja turpeen nostamiseen. Erkki Mäkelä vihjaisi, että häneltä löytyisi myös sopiva tukikohdan paikka, ja sinne Vapon taukotupa myös rakennettiin. Puhelinlangat vedettiin Mäkelän tolpasta.

Teini-ikäiset Ilkka, Jarmo ja naapurin sukulaispoika Tapani Pekkola äestivät, käänsivät, jyrsivät ja ajoivat turvetta aumaan. Elma-äidilläkin oli tärkeä rooli, sillä hänet oli palkattu palovahdiksi. Ikkunasta ja pihalta näkyi hyvin, jos aumasta nousi sauhu.

Utelias ja innokas isäntä kävi säännöllisesti tuvalla juttelemassa turvetuotantoon liittyvistä kysymyksistä ja antamassa arvokkaita vinkkejä.

– Saimme huippumiehiä töihin Erkin suositusten perusteella. Ennen koneistusta tarvittiin kovia työntekijöitä, jotka osasivat ja viitsivät ottaa lapion käteen. Monet heistä olivat meillä eläkeikään asti, Kiviranta muistelee.
– Se oli sitä hyvinvointia, ja hyvinvointi jatkuu tänäkin päivänä, isäntä itse summaa.

Turvetuotannon aloittaminen Arkkuinsuolla herätti kulmakunnan henkiin. Aikaisemmin kakkostieltä Orisuon ja Palojoen kylille kulki vain heikkokuntoinen yksityistie, jonka Vapo kunnosti. Valtio otti tien hoitoonsa, mikä oli siihen aikaan harvinaista, ja kohta tiellä oli kestopäällyste. Tämä helpotti kyläläisten liikkumista huomattavasti.

Ilkka Mäkelän mukaan Arkkuinsuon työllistävä vaikutus on ollut merkittävä.

– Lähes kaikki lähiseudun maanviljelijät olivat toiminnassa mukana. Maatalouden traktorikalustohan oli samaa, jota käytettiin suolla. Kun kylvöt oli kylvetty, mentiin kesäksi turpeen nostoon ja syksyllä jatkettiin töitä maatilalla. Turveurakoinnista tuli monille luonteva sivuelinkeino.

Ilkan lapsuudenystävän Tapani Pekkolan mukaan alueen asukkaat olivat tyytyväisiä, kun raitilla oli liikettä ja toimintaa.

– Varsinkin monet keski-ikäiset miehet olivat tyytyväisiä saatuaan Vapolta vakituisen työn. Rekat kulkivat yötä päivää, mutta pölyhaittoja oli hyvin vähän. Ehkä joskus jouduttiin tarkistamaan, mikä on paras aika laittaa pyykit narulle.

Nykyään pystytään tekemään yhdessä päivässä sama, mihin isälläni meni koko vuosi.

Tapani Pekkola on vieläkin töissä Arkkuinsuolla, nyt pääurakoitsijana yhdessä poikansa Mikon kanssa. Tuotannossa on vielä 70 hehtaaria ja töitä riittää pariksikymmeneksi vuodeksi.

Nuoret pojat ovat kautta aikain ajaneet mielellään traktoria. Erkki Mäkelä muistaa naapurin kerran ihmetelleen, kuka mahtoi ajaa Mäkelän traktoria pikatiellä, kun kuskin pukilla ei näkynyt ketään.

– Sehän oli meidän Ilkka, ja isoisä istui kyntöauran päällä. Oli papalla kyllä ajokortti, mutta ajaminen luonnistui 7-vuotiaalta niin paljon paremmin. Ei taida onnistua enää nykyään, kun traktorit ovat niin suuria, Erkki nauraa.

On turvetuotannosta ollut sekin hyöty, että alueen vedenpinta on laskenut pari metriä. Aiemmin maa oli niin kosteaa, että halla saattoi kiusata ja aiheuttaa tuhoja viljakasvustolle.

Erkki Mäkelä on asunut Arkkuinsuon kupeessa koko ikänsä. Hän lopetti kansakoulun neljän vuoden jälkeen 12-vuotiaana, koska työnteko kiinnosti enemmän. Samanikäinen naapurin poika ajoi hevosta ja Erkki oli auran sarvissa. Jossain vaiheessa hän hankki salaojituskoneen ja kiersi muutaman työmiehen kanssa maakuntaa urakoiden peltoihin salaojia.

Vaimo löytyi pikatien toiselta puolelta Loimaalta. Nuoripari tapasi vuonna 1952 Leppijärvellä pienviljelijäyhdistyksen tansseissa, ja kihlajaismatka suuntautui Helsinkiin olympialaisiin. Keihäänheittokisan aikana kävi vähän hassusti.

– Seisoimme siinä kaiteen vieressä ja katselin kilpailua kiinnostuneena. Kävi niin, että morsian pyörtyi enkä huomannut mitään ennen kuin poliisit tulivat häntä kantamaan. Mutta ei siinä mitään tapahtunut, vaikka morsian oli vähän raskaanakin.

Esikoinen Maritta syntyi 1953, neljä vuotta myöhemmin tuli Ilkka ja kohta perään Jarmo.
Salaojaurakoinnin lisäksi töitä riitti myös kotitilalla, jossa Mäkelöillä oli parhaimmillaan 300 kanaa ja 30 emakkosikaa.

– Maajussilla oli hyvät mahdollisuudet vaurastua. Kun rakensimme kotitaloa, velkaa tehtiin vain sen verran mitä keskuslämmitys maksoi. Rakennusmiehen päiväpalkka oli kolme kiloa kananmunia, joten saimme maksettua palkat omasta takaa.

Sikala tuotti 500 lihotussikaa vuodessa. Tuotoilla Erkki Mäkelä pystyi ostamaan joka vuosi viisi hehtaaria peltoa velatta.

– Vanhemmat olivat siihen aikaan kauhean yksinkertaisia, mutta tyytyväisiä elämäänsä. Isäni ihmetteli, mitä minä sillä maalla teen. Vastasin, että minun vain täytyy saada sitä! Ensimmäinen maaplänttini oli 13 hehtaaria. Kun siirryin töistä sivuun, peltoa oli 80 hehtaaria. Nyt poikain hallussa on 260 hehtaaria.

Vanhaisäntä päivittelee usein, miten perusteellisesti maatalouden harjoittaminen on muuttunut.

– Häiden jälkeen minä niitin viikatteella ohraa ja vaimo laittoi sitä seipäille. Nykyään ajetaan kahdella puimurilla. Aiemmin kynnettiin hevosella ja yksisiipisellä auralla, mutta nyt on traktorin perässä kymmensiipinen aura. Nykyään pystytään tekemään yhdessä päivässä se, mihin isälläni meni koko vuosi. Maailma on kehittynyt niin paljon minun elinaikanani.

– Ja kun tytär lähti opiskelemaan, me myimme 64 sikaa ja ostimme Helsingin Kalliosta osakkeen. Jos menet nyt ostamaan osaketta, pitää myydä tuhannen sikaa. Yksittäisen maajussin on vaikea pärjätä.

Kun on peltoa, ei tule nälkä. Se on lohdullinen ajatus.

Erkki Mäkelä on ollut reilut kolme vuotta leskenä ja hän mittailee tiluksiaan nykyään yksin tai jälkikasvun kanssa. Ilkka asuu samassa pihapiirissä ja ikkunasta näkyy myös Jarmon kesämökki. Paavo pikkupoikineen vierailee papan luona viikoittain.

Eläkeläisen arki kulkee välillä verkkaisesti, mutta Mäkelällä on rapunpielessä auto, jolla hän hurauttaa tarvit­taessa Loimaalle tai Punkalaitumelle asioille tai hakemaan sokerimunkkia ja siideriä.

– Poika tuo Saarioisten porkkanalaatikkoa töistä eli palvelu pelaa siinä mielessä. Syön sitä joka päivä ja laitan omenahilloa päälle. Lisäksi syön keitettyä kananmunaa ja setsuurilimppua, jolle laitan porsaankinkkua ja juustoa. Ajatelkaa: kananmunat maksavat täällä vain 10 senttiä kappale.

Oloneuvoksena on vihdoin aikaa lukea Kauppalehteä, Turun Sanomia, Maaseutua ja Tekniikan maailmaa. Erkki Mäkelä seuraa kiinnostuneena bioenergia-alan uutisia ja on tyytyväinen lukiessaan menestystarinoita. Niistä tulee hyvä mieli.

Punkalaidun luottaa kotimaiseen

Punkalaitumen kunnan alueella sijaitsee viisi merkittävää turvetuotantoaluetta: Arkkuinsuo, Isosuo, Holstinsuo, Lylynsuo ja Vihalaidansuo. Vihalaidansuon turvetuotannon laajenemismahdollisuuksia on kartoitettu viimeisimmässä maakuntakaavaselvityksessä.

– Meillä on paljon turvetuotantoon liittyvää kokemusta ja osaamista, joten meiltä käsin käydään urakoimassa myös naapurikunnissa, kunnanjohtaja Lauri Inna kertoo.

Turvetuotannolla on suuri välillinen vaikutus hieman yli 3 000 asukkaan kunnan talouteen. Sen arvo on kunnanjohtajan mukaan miljoonia euroja vuosittain.

– Turvetuotanto on merkittävä erityisesti nuorison työllistäjänä. Sadat nuoret ovat saanut turvesuolta ensimmäisen työpaikkansa ja moni on saanut siitä uran.

Punkalaitumen maanrakennustavara- ja polttoainekauppa on vilkasta ja myös korjaus- ja huoltotöitä tehdään paljon. Kunnanjohtajan mukaan on hyvä, että urakoitsijat tekevät tulosta ja maksavat veroja, mutta on vieläkin tärkeämpää, että vankalla pohjalla olevat urakointiyhtiöt vakauttavat kunnan elinkeinorakennetta pitkällä aikavälillä.

– Kaikenlaisella koneurakoinnilla on poikkeuksellisen suuri merkitys pienen kunnan elinkeinorakenteessa. Meiltä käsin tehdäänkin urakoita ympäri Suomen, esimerkiksi ajetaan lumia Helsingin kaduilta ja valtakunnan pääteiltä.

Lauri Innan mukaan Punkalaidun haluaa profiloitua puhtaan kotimaisen energian kunnaksi. Vapon turvetuotantoalueelle on syntynyt puuterminaalitoimintaa ja energiapuukauppa käy. Kaikki keskustan merkittävät kiinteistöt lämpenevät jo puuenergialla.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi elokuussa osayleiskaavan, joka mahdollistaa tuulivoimapuiston rakentamisen Isosuon alueelle. Kunnassa on vireillä myös biokaasuhanke.

– Biovoimaa hyödynnetään entistä paremmin. Poltetaan kaikenlaista jätettä ja generaattorit jauhavat siitä sähköä. Myös kaikki sikaloiden kaasut voidaan hyödyntää siten, etteivät ne pääse ihmisten tuuliin. Laitetaan kaasu pyttyyn ja sillä voidaan lämmittää rakennuksia.

Hän toivoisi kuitenkin, että myös pellot laitettaisiin tuottamaan enemmän.

– Miksi puhdasta suomalaista viljaa kenkätään halvalla ulkomaille? Se pitäisi jalostaa biolaitoksilla etanoliksi ja vähentää öljyn tuontia. Jos meillä panostettaisiin enemmän maatalouden ja biovoiman kehittämiseen, saataisiin työtä ja hyvinvointi jäisi tänne Suomen kansalle.

Sitkeä maajussi on kasvattanut jälkipolville hyvän perinnön.

Vapon kanssa solmittu 30 vuoden vuokrasopimus päättyi vuonna 2004. Mäkelöille palautunut alue on nyt peltoviljelyssä, samoin naapureilta ostettu, tuotannosta vapautunut maa.

Oman pellon laidalla on mukava kuljeksia, varsinkin pikkupoikien kanssa. Ahkera ja nokkela maanviljelijä on kasvattanut jälkipolville hyvän perinnön vuosikymmenten aikana.

Vanhalle suonpohjalle raivatut pellot ovat isoja ja kivettömiä – niin isoja, että Mäkelän mailta löytyi jossain vaiheessa Pirkanmaan suurin peltolohko.

– Tällaisia isoja peltoalueita ei ole täällä missään muualla kuin entisillä turvesoilla. Helpompi tällaisia on viljellä kuin muutaman hehtaarin kappaleita, Ilkka Mäkelä huomauttaa.

Isä nyökyttelee vieressä.

– Olen ylpeä näistä maista ja Vapostakin. Tämä on Vapon ansiota kaikki. Meidän suolta on nostettu yhteiskunnalle ainakin miljoona kuutiota lämpöenergiaa. Minä olen saanut siitä ansion, samoin kuin muutkin maajussit tällä alueella.

Jos meillä panostettaisiin enemmän maatalouden ja biovoiman kehittämiseen, saataisiin työtä ja hyvinvointia Suomen kansalle.

Oma maa tuo turvaa ja pellolta on hyvä ponnistaa, vaikka menisi työpaikka alta.

– Ei tule koskaan hätää, koska meillä on täällä itsellämme töitä. On ruokaa ja koneita, sen kun laittaa vehkeet pyörimään, turpeet keikkumaan ja kauhakuormaajaan multaa. Kun on peltoa, ei tule nälkä. Se on lohdullinen ajatus.

4-vuotias Väinö ja 1,5-vuotias Mauno ovat jälleen kerran tarkistaneet konehallin puimurit, traktorit ja muut koneet ja tekevät isänsä kanssa lähtöä.

– Kiva kun on tulevaisuutta ovenraossa, eikö vain? Erkki Mäkelä toteaa, sulkee silmät ja hyrisee tyytyväistä naurua.

Kirjoittaja: polte

Numero: 3/2015