Kuukausi: syyskuu 2015

Janne Sankelo aloitti sidosryhmäjohtajana

Janne Sankelo on aloittanut Vapo Oy:n sidosryhmäjohtajana tehtävänään edesauttaa Vapon cleantech-hankkeiden jalkauttamista kotimaassa ja mahdollisuuksien auetessa myös Suomen rajojen ulkopuolella.

/ 1.9.2015

Puuta leikkeihin

Jos puiset leikkivälineet olivat joskus köyhyyden merkki, nykyään on toisin.

/ 1.9.2015

Vapo investoi lämmöntuotantoon

Vapo uusii lämpölaitoksiaan.

/ 1.9.2015

Tase | Turpeen päästörajat tiukkenevat

Suurten polttolaitosten päästörajat kiristyvät, kun kesäkuussa päätetyt BAT-päätelmät astuvat voimaan. Tämä lisää suomalaisten puuta ja turvetta käyttävien laitosten kustannuksia.

/ 1.9.2015

Sytyke | Öljykattilat uusiksi

Raskaan polttoöljyn käyttö energiantuotannossa loppuu tiukentuvien päästönormien takia vuoden 2018 alussa. Suomessa on käytössä vielä satoja raskasta polttoöljyä käyttäviä kattiloita, joille pitää sitä ennen keksiä korvaava ratkaisu.

/ 1.9.2015

Trendi | 61 miljoonan potti

Energiaturpeella tuotetaan lämmön ja sähkön lisäksi kymmenien miljoonien verotulot valtiolle sekä työtä ja hyvinvointia ennen kaikkea haja-asutusalueille.

/ 1.9.2015

Polttopisteessä | Vihreää energiaa

Energiapuun matka hakkuupaikalta kuivattavaksi, haketettavaksi ja lopulta voimalaitoksen polttokattilaan voi olla jopa vuoden mittainen prosessi.

/ 1.9.2015

Suurissa saappaissa | ”Suomalainen saa leipää”

Erkki Mäkelä vuokrasi 1970-luvulla 70 hehtaaria ”joutomaata” Vapolle turvetuotantoa varten. Nyt entisellä suonpohjalla lainehtii viljapelto tuoden toimeentuloa ja hyvinvointia tuleville polville.

/ 1.9.2015

Varma on aina varmaa

Energia ja huoltovarmuus kiinnostivat mediaa tänäkin kesänä.

/ 1.9.2015