Kuukausi: syyskuu 2014

Työ tuottaa tuloksia

Kalmunevan alueelle on rakennettu kosteikko ja jatkuvatoiminen mitta-asema.

/ 1.9.2014

Tase | Haja-asutusalueiden suuri työllistäjä

Vapon uusi niin sanottu yritysvastuuraportti on ilmestynyt. Ympäristöasioiden ohella vuotta 2013 koskevassa raportissa painotetaan energian tuottamisen taloudellisia ulottuvuuksia niin alueellisesti kuin paikallisestikin.

/ 1.9.2014

Sytyke | Turvaa kriisitilanteissa

Turve on Suomen huoltovarmuuden näkökulmasta erityisen turvallinen polttoaine kansainvälisten kriisien ja kauppapakotteiden keskellä, koska turve on kotimaisena polttoaineena riippumaton kansainvälisestä politiikasta ja saatavuudesta. Turvetuotanto on Suomen omissa käsissä ja tuotanto perustuu koeteltuun teknologiaan, jolla on jo pitkät perinteet.

/ 1.9.2014

Trendi | Turpeella lamaa vastaan

Suomen energian kauppatase oli kymmenen vuotta sitten miinuksella kolme miljardia euroa, nyt se on pakkasella 8,5 miljardia euroa. Se on heikentynyt saman verran kuin Nokian kännyköiden kauppa.

/ 1.9.2014

Polttopisteessä | Pellettitehdas teki comebackin

Pelletin kasvanut kysyntä herätti Ilomantsissa henkiin pysähdyksissä olleen pellettitehtaan ja sen yhteydessä olevan yhteistuotantovoimalan. Ne tuovat lämmön lisäksi työtä ja toivoa itäiseen kuntaan.

/ 1.9.2014

Suurissa saappaissa | Energiastrategialla kiire

Miksi Suomessa ei puhuta enemmän lähienergian tarjoamista työpaikoista ja huoltovarmuudesta, ihmettelee Oulun Energia -konsernin toimitusjohtaja Juhani Järvelä.

/ 1.9.2014