Tukirahat kohdentuisivat jalompaan tarkoitukseen. Pusikoita voitaisiin suojella omallakin rahalla, toteaa muikkuverkkoja Keski-Suomen Pyhäjärvellä vuosia pitänyt ja itsekin metsiään tukirahoilla kunnostanut metsänhoitaja Jari Valkonen.

Kun Valkonen souti pikkupoikana isänsä kanssa saareen, otettiin kahvi- ja juomavedetkin kirkkaasta järvestä. Tyynellä säällä näki monen metrin syvyydestä, onko verkossa hopeakylkistä kalaa vai ei. Enää näin ei ole. Vedet ovat tummentuneet, syvyysnäkyvyys on pudonnut 40 vuodessa puoleen.

Humusta järveen ovat liruttaneet metsäojat laajaltakin valuma-alueelta, Valkonen pohtii ja tekee sitten yllättävän ehdotuksen:
– Olen itsekin saanut nuorten taimikkojen raivaukseen tukea, vaikka olisin hoitanut ne kasvukuntoon muutenkin. Nyt kun puun kasvu ylittää reilusti kysynnän, sitä miettii, mihin metsätalouden saama tuki olisi järkevintä panostaa.
– Nuorten pusikoiden raivaukseen ei tarvitse antaa yhteiskunnan tukea, kun ne ovat syntyneet rahaa tuottaneen avohakkuun jäljiltä. Miksei sitä siis voisi tehdä omalla rahalla tai omana työnä?

Jari Valkonen on pitänyt muikku­verkkoja Keski-­Suomen Pyhäjär­vellä jo vuosia.

Metsien ojitukset olivat aikanaan pitkän ajan investointeja. Nyt soita ei saa enää ojittaa metsätalouden tarpeisiin, mutta vanhoja ojia saa vielä kunnostaa eli perata. Valkosen mukaan vesiensuojelu pitäisi ottaa huomioon paremmin.
– Tehostettu vesiensuojelu ratkaisuineen maksaa toki enemmän. Jottei metsänomistajien kukkaroa rasitettaisi liikaa, rahaa saataisiin taimikonhoidon tuesta. Kompromissi voisi olla, että esimerkiksi vain energiapuun korjuuseen saisi nuorissa metsissä hoitotukea.
– Metsätaloudella olisi tässä tuhannen taalan paikka hankkia goodwilliä haluamalla vapaaehtoisesti suunnata saamaansa tukea yleiseen hyvään.

Kirjoittaja: polte

Numero: 1/2014